Toimittaja: Idalotta Nousiainen

Viime syksynä maailma havahtui Amazonin sademetsän tulipaloihin ja myöhemmin tämän vuoden puolella osoitettiin tukea Australian metsäpaloista kärsineille ihmisille ja eläimille.

Tammikuun alussa väläyteltiin kolmannen maailmansodan uhkaa syntyväksi Yhdysvaltojen ja Iranin välisisestä konfliktista. Varsinkin nuorten suosima sosiaalisen median palvelu TikTok täyttyi sota-aiheisilla, usein humoristisilla, mutta huolestuneilla videoilla.

Kevään edetessä COVID-19 eli koronavirus levisi Aasiasta muualle maailmaan. Sen seurauksena myös monet suomalaiset viettivät useita viikkoja kodeissaan. Toiset meistä ajautuivat hulluuden partaalle ollessaan perheensä kanssa neljän seinän sisällä ja toiset ollessaan vain yksin. Koululaiset lopettivat koulunsa ilman kevätjuhlia ja ylioppilaat valmistuivat ilman lakkiaisia. 

Juuri kun rajoitukset alkoivat Suomessa hellittää, kuulimme ikäviä uutisia Yhdysvalloista. 26. toukokuuta afroamerikkalainen mies George Floyd kuoli poliisiväkivallan seurauksena. Sitä seuranneet mielenilmaukset levisivät nopeasti mellakoiksi Yhdysvalloissa.

Mielenilmauksia on järjestetty muuallakin maailmassa. Kesäkuun alussa myös ainakin Helsingissä ja Oulussa kokoonnuttiin vastustamaan rasismia – turvavälit mielessä pitäen.

Vuosi 2020 on herätellyt ihmisiä. Afroamerikkalaisen George Floydin tapauksen yhteydessä puhutaan rakenteellisesta rasismista, eli siitä, että etninen tausta vaikuttaa siihen, kuinka ihmistä kohdellaan esimerkiksi poliisin toimesta tai työpaikkaa ja vuokra-asuntoa hakiessaan.

Rakenteellinen rasismi ja niin myös sen kitkeminen lähtevät instituutioista. Kuinka koulussa kerrotaan rasismista ja kuka päättää, miten siitä kerrotaan?

Kuinka koulussa kerrotaan ilmastonmuutoksesta ja kuka päättää, miten siitä kerrotaan? 

Kuka päättää, minkälaisessa maailmassa tulevat sukupolvet saavat elää? 

Vuosi 2020 on ollut kaikille yllätyksellinen, ajatuksia herättävä ja täysin erilainen kuin mikään aiemmista vuosista. Uskallan kuitenkin väittää, että aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret ovat tietoisempia ja huolestuneempia maailman tilasta, kuin mikään muu sukupolvi tässä maailmassa. 

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy