Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Ensimmäisessä kuvassa siniset pallot muodostavat helmiäishohtoista nauhaa. Näkymä on kuin koralliriutalta, vain kalat puuttuvat.

Toisessa kuvassa mies seisoo työhaalareissaan hieman kyyryssä revolveri ojennettuna. Siniseen villamyssyyn on ommeltu Suomen lippu. Hänen traktorinsa kauhaan sidottu, sarvista päätellen nuori nauta on rojahtamaisillaan maahan.

Koralliriutalla uiskenteleva helmiäisnauha muodostuu koronaviruksista. Se on kuvattu elektronimikroskoopilla.

Toinen kuva voitti Vuoden lehtikuva 2019-palkinnon. Palkintoraati kiitti valokuvaaja Juha Metson otosta erityisesti sen taakse kätkeytyvästä suuresta yhteiskunnallisesta tarinasta. Kuva kiteyttää suomalaisen maanviljelijän ahdingon. Siinä yhdistyvät henkilökohtainen ja paikallinen tragedia globaaleihin ja eettisiin ympäristökysymyksiin, raati jatkaa.

Metso halusi tuoda esiin, kuinka me elämme omissa kuplissamme. Hipsterille kaurajuoma hänen kahviinsa tulee purkista ja sähkö seinästä. Kehä III ulkopuolella pienet tilat elävät täysin eri todellisuudessa. Niiden aika on ohi, hän kertoo kuvallaan.

Muutama vuosi sitten erään kansanedustajan blogikirjoitus väitti räikeästi maahamme luodun maatalousjärjestelmän olevan ”arvoa tuhoava, Suomea köyhdyttävä sovhoosi”. Nykyinen korkea omavaraisuusasteemmekaan ei olisi perusteltu. Tarvittaessa ”modernit metsäkoneet raivaavat merkittävänkin määrän uutta peltoa nopeasti”. Kupla, mikä kupla.

Ruotsin elintarvikeomavaraisuusaste on pudonnut 50 prosenttiin. Meillä se on noin 80 prosenttia. Naapurimaassa on herännyt huoli ruuan riittävyydestä. Helmitaulu laittoi arviot uusiksi. Eihän sen näin pitänyt mennä – modernissa yhteiskunnassa.

Vauhtiin päästyään helmet rusikoivat globalisaation perusteesiä: maiden kannattaa keskittyä vain niihin juttuihin, joissa ne ovat parhaimmillaan. Silloin raha liikkuu vikkelään, ja kaikilla on kivaa. Maamme huoltovarmuus takaa ruuan saatavuuden kriisitilanteissa, mutta ruokaturvan ”maratonmatkalle” meillä on tarpeen löytyä vahvasti omia eväitä repustamme. Satojen menetykset muualla keikuttavat venettä meilläkin.

Globaali sininen helminauha yhdistää nyt Lehmän loppu -kuvan kokonaisuudeksi, joka meidän on otettava vakavasti.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy