Toimittaja: Kaisu Niska

Näin uuden vuoden alkaessa maailmalta on kantautunut monenlaisia surullisia ja pahoja uutisia. Maailma palaa, käytännöllisesti ja kuvaannollisesti.

Australiassa kärventyy metsää, eläimiä ja ihmisiä metsäpalojen liekeissä. Yhdysvaltojen ja Iranin johtajat uhkailevat toisiaan kostotoimilla ja sodan – jopa maailmansodan? – uhka leijuu ilmassa.

Tuollaiset asiat eivät voi olla vaikuttamatta meidän jokaisen mielialaan, kun seuraamme maailman asioita.

Niinpä on erittäin mieluisaa voida kertoa, että tämä vuoden toinen lehtemme sisältää erityisen paljon kevyttä ja mukavaa luettavaa. Kerromme muun muassa kansanperinteestä, käsityötaidoista, kevätmuodista ja viherkasvien hoidosta.

Lehden pyrkimys on myös tiedottaa, mikä tässä lehdessä toteutuu muun muassa kertomalla, mikä on influenssa- ja influenssarokotusten tilanne Tornionlaaksossa.

Tiedottamiseen liittyy tämäkin, mitä mietin aamupimeässä töihin ajellessani. Vesisade oli sulattanut tienpinnan jäiseksi ja mustaksi, auton valot imeytyivät tiehen eivätkä näyttäneet juuri mitään.

Käännyin isommalta tieltä oikotielle, joka vie kirkonkylälle Kopanmäen kautta. Tien alkupäässä on muutama valopylväs, sitten mutka ja valot loppuvat.

Juuri valojen päätyttyä mutkassa oli yllättäen menossa potkurilla kulkija.

Auton valoihin hän ilmestyi täydellisestä pimeydestä. Sydämeni hyppäsi kurkkuun hetkeksi, kunnes tajusin, että en sentään hipaissutkaan häntä.

Mutta läheltä piti.

En pysähtynyt motkottamaan heijastimen tarpeesta, mutta olen varma, ettei hänessä roikkunut minkäänlaista valoa heijastavaa pintaa.

Toisaalta, senkin olen näillä keleillä ajaessani todennut, ettei yhdestä pienestä killuttimesta ole juurikaan apua näkymisessä. Niitä pieniä heiluvia heijastimia pitäisi olla useampi, mutta vielä parempi olisi, jos ihmiset käyttäisivät heijastinliivejä. Ne näkyvät kauemmas ja selkeästi, myös vesisateella pimeässä.

Monet yritykset ovat lahjoittaneet pienille koululaisille ja päiväkotilapsille heijastinliivejä turvaksi. Olisiko mitään ideaa siinä, että esimerkiksi taksit lahjoittaisivat myös eri kylien vanhusväestölle heijastinliivit – ja muistuttaisivat liivien käytön tärkeydestä?

Heijastinliivi ja nastat kenkiin. Siinäpä halpa henkivakuutus.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy