Toimittaja: Minna Siilasvuo

Joskus – tai rehellisesti sanottuna aika usein – tulee semmoinen tunne, että olen pudonnut omasta elämästäni kuin eno veneestä. Elämästä tulee koko ajan monimutkaisempaa, mutta hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole tarjolla.

Miten pudonneet enot saadaan takaisin veneeseen, kun kehitys kehittyy ja edistys edistyy sellaista vauhtia, ettei muutoksia ehdi edes tajuta ennen seuraavaa muutosta? Eno, tai tässä tapauksessa täti, saa raapia pörröistä päätään järvessä sillä aikaa kun vene etääntyy pieneksi pisteeksi aurinkoiselle järvenselälle.

Valtakunnan viisaat ovat onneksi luoneet pelastukseksemme aktiivimallin, jolla saadaan työttömät töihin ja kaikki kansa kiireiseksi. Työttömän aika menee työhakemuksia rustatessa, ja kun vastauksia ei kuulu, menevät ajan lisäksi hermot itseluottamuksesta puhumattakaan.

Valtakunnan viisailla on luultavasti ratkaisu siihenkin ongelmaan, miten sovitetaan yhteen tammikuun 238 000 työtöntä ja viime vuoden viimeisen vuosineljänneksen 37 200 avointa työpaikkaa. Ai niin, aktiivisuudella tietysti!

Hyvä esimerkki elämän vaikeutumisesta on digitalisoituminen, joka on tavallaan aika hieno homma. Teoriassa on tosi kätevää, kun voi hoitaa asioitaan tai etsiä tietoa kotona. Elämä helpottuu.

Käytäntö on valitettavasti usein ihan muuta. Kehitys johtaa väistämättä myös työpaikkojen vähenemiseen. Meidän täytyy vähitellen kehitellä muitakin ajatusmalleja kuin palkkatyöhön perustuva toimeentulo.

Lisäksi mitä hienompaa tekniikkaa on käytössä, sen todennäköisemmin se on altis vaurioille. Kun arki sekä kotona että työssä pyörii sähkön ja verkkoyhteyksien voimin, ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin toivoa parasta. Jos olisin himpun verran kätevämpi, rakentelisin tietysti itselleni varavoimalan kuntopyörästä ja johdonpätkistä.

Odotan jännityksellä, miten digitalisaatio ehtii vielä vaikuttaa omaan elämääni. Ehtiikö uutisia rustaileva robotti syrjäyttää minut sinne, missä pesivät itsekseen liikkuvien rekkojen nujertamat kuljetusalan ammattilaiset tai hoivarobottien korvaamat hoitoalan työntekijät?

Sanotaan, ettei terve ruumis työtä kaipaa. Mutta mieli saattaa kaivata. Ainakin sitä tunnetta, että on yhteiskunnan hyödyllinen ja arvostettu osa.