Toimittaja: Kari Kaulanen

Kun saa kirjeen Verohallinnolta, sydän lyö vanhasta muistista muutaman ylimäääräisen lyönnin. Nykyisin sieltä ei onneksi kovin usein tule sellaista, mihin ei ole voinut varautua, jos on asiansa hoitanut.

Enää verottajalle ei myöskään tarvitse pelätä soittaa. Vastaaja voi olla missä päin tahansa, mutta palvelu on ystävällistä ja soittajan ongelmat pyritään ratkaisemaan.

Sitä suurempi on hämmästys, kun tapahtuu sellaista, mitä pellolaiset saivat alkuvuodesta kokea.

Verohallinnolta tulleessa kirjeessä kerrottiin, että pellolaisten verokortit olivat virheellisiä, sillä ne oli tehty vanhan kunnallisveroprosentin mukaan. Siksi verovelvollisia kehotettiin hakemaan uusi verokortti joko netin kautta, puhelimitse tai käymällä verotoimistossa. Kirjeessä oli myös pahoittelu, mutta ei tietoa siitä, kenen tekemä virhe ongelman aiheutti.

Ensimmäinen ajatus oli, että eikö verottaja itse voinut korjata asiaa, tietokoneaikaa kun eletään. Ei kuulemma voinut.

Niille, jotka käyttävät paljon tietokonetta, uuden verokortin hankkiminen on ollut helppoa.

Varsinkin vanhemmat ihmiset ovat ymmärrettävästi menneet verotoimistoon hoitamaan asiaa kuntoon.

Siellä heille on kerrottu, että uusi veroprosentti on toimitettu kunnasta liian myöhään. Kyseinen tieto ehti myös maakuntalehden tekstaripalstalle.

Kunnan sähköpostit kuitenkin todistivat tiedon lähteneen ajallaan. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja oli yhteydessä Verohallintoon, joka vahvisti asian. Virhe oli siis verottajan.

Verohallinnolta pyydettiin oikaisua asiaan paikallislehden kautta. Maksullinen ilmoitus ei tietenkään verottajalle sopinut. Niinpä julkaisemme tiedotteen pahoitteluineen tässä lehdessä.

Olisimme julkaisseet sen jo aiemmin, mutta tiedote ei ole koskaan saapunut toimitukseen, vaikka se on kuulemma lähetetty kahteen kertaan. Siksi pyysin lähettämään sen vielä kerran, nyt omaan sähköpostiini.

Kummallisinta tapauksessa on se, että verottaja oli valmis työntämään syyn tekemästään virheestä kunnan niskoille. Myös oikaisua piti lähes kerjäämällä kerjätä.

Verohallinto olisi voinut hoitaa asian tyylikkäämmin, ainakin kertomalla totuuden verotoimiston työntekijöille, mutta mieluummin jo lähettämässään kirjeessä.