Toimittaja: Kari Kaulanen

16-vuotias Greta Thunberg on tullut kautta maailman tunnetuksi taistelustaan ilmastonmuutosta vastaan. Tai paremminkin sen puolesta, että maailman päättäjät ymmärtäisivät tilanteen vakavuuden ja ryhtyisivät toimenpiteisiin lähestyvän katastrofin pysäyttämiseksi.

Thunberg aloitti taistelunsa koululakoilla ennen Ruotsin valtiopäivävaaleja syksyllä 2018. Toiminta herätti kansainvälistä huomiota ja sai koululaiset ympäri maailman samanlaisiin lakkoihin. Hän päässyt esittämään ajatuksiaan myös YK:n pääsihteerille.

Thunberg pyrkii elämään, kuten opettaa, samoin hänen perheensä. Hän on kasvissyöjä ja ostaa vain välttämättömimmän. Lisäksi hän kieltäytyy lentämisestä.

Viime päivinä hän onkin ollut julkisuudessa matkustamalla ilmastokokouksiin USA:an ja Chileen purjeveneellä. Vaikka kyseessä on tiettävästi maailman nopein purjevene, matka kestää parhaimmillaankin kaksi viikkoa.

Kyseinen matka on herättänyt tietenkin monenlaisia mielipiteitä, joita jokainen internetiin pääsevä voi lueskella.

Yhtään ei yllätä se, että noissa keskusteluissa keskitytään kaikkeen muuhun kuin asiaan, josta Thunberg kantaa huolta.

Säälitään lasta, joka ei voi edes ymmärtää noin isoja asioita saati puhua niistä. Häntä on manipuloitu, ja joku muu on kirjoittanut hänen puheensakin.

Thunberg on kertonut, että hänellä on Aspergerin syndrooma, joka on yksi autismin muoto. Hän on todennut myös, että juuri se saa hänet toimimaan, muuten hän olisi kuin toiset samanikäiset. ”Lapsihan on sairaskin”, sanotaan, vaikka kyse ei edes ole sairaudesta.

Hänen purjehdusmatkansa – ja samalla koko toimintansa – mitätöidään myös sillä, että se aiheuttaa isot päästöt, koska miehistö ja vene joudutaan lennättämään takaisin. Koko operaatio saadaan näyttämään rikkaiden salaliitolta.

Keskustelu on tyypillistä nykyiselle some-ajalle. Vanha sananlasku metsän näkemisestä puilta toteutuu lähes kirjaimellisesti. Kun kritisoidaan, pilkataan ja nauretaan Greta Thunbergia – ja muita samalla tavalla ajattelevia – on helppo kuitata varsinainen asia vouhotukseksi.

Antaa vain jäätiköiden sulaa, merenpintojen nousta ja hirmumyrskyjen lisääntyä. Mitä siitä, että kulunut heinäkuu mitattiin kaikkien aikojen lämpimimmäksi.

Mitäpä lasten ja nuorten tulevaisuudesta.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy