Toimittaja: Kaisu Niska

Tällä viikolla eletään olympiahuumaa, lasketaan laskiaismäkeä ja huudetaan pitkiä pellavia, potkitaan abeja ulos lukioista ja päästetään wanhat tanssimaan ja juhlimaan lukion vanhimpana oloaan. Unohtamatta tietenkään laskiaispullia, jollainen on ihan pakko ainakin yksi – tai kaksi? – syödä laskiaisen kunniaksi.

Olympiahuuma alkoi suomalaisittain varsin hyvin, kun heti naisten ensimmäiseltä hiihtomatkalta tuli pronssimitali. Toinenkin pronssi on jo ehtinyt tulla, tosin ei maastohiihdosta vaan slopestylestä, mitä se sitten suomeksi sanottuna onkaan – kenties lumilautailua?

Pieni pettymyksen tunne on kuitenkin tainnut jo vallata urheiluhulluimmat suomalaiset, kun ampumahiihtotähtemme Kaisa Mäkäräinen ei tuonutkaan vielä mitalia. Matkoja on vielä jäljellä, mutta tuleeko niissäkin huteja? Ja onko se vauhtikaan aivan Kaisan parasta vauhtia?

Myönnän olevani varsin urheiluhullu – penkkiurheilija – itsekin, mutta mielelläni seuraan hienoja urheilusuorituksia myös pelkästään vain suorituksina. Lumilautailijat, niin miehet kuin naiset, saavat minut haukkomaan henkeäni. Samoin taitoluistelijoiden taituruus lumoaa ja pysäyttää katsomaan, vaikkei suomalaisia olisi mukana lainkaan.

Hiihto, niin. Ja mäkihyppy. Tottahan se on, niistä me suomalaiset olemme tottuneet odottamaan ja myös saamaan mitaleja vuodesta toiseen. Tosin viime aikoina mitalit ovat olleet harvemmassa, mäkihypyssä niitä ei juuri nyt edes odoteta.

Ensi yönä taidan taas nousta aamuvarhain seuraamaan, miten miehet laskevat lumikourun finaalissa.

Toimittajana olen viime ja tällä viikolla saanut olla mukana mielenkiintoisissa tilaisuuksissa. Mieleenpainuvimpia asioita oli Ainiovaaran koululla järjestetty liikenneturvapäivä, jossa pienille koululaisille sekä eskareille kerrottiin, miten paljon painaa kauhakuormaajan kauhassa oleva lumikuorma ja miten huonosti kauhakuormaajan kuski näkee koneesta ympärilleen ja eteensä.

Etäisyys, jonne koululaiset opettajineen joutuivat kävelemään, ennenkuin heidät nähtiin koneen ratin takaa, oli suorastaan hirvittävä. Alkoi tuntua ihmeeltä, miten vähän onnettomuuksia loppujen lopuksi sattuu. Yksikin on kuitenkin aina liikaa ja siksi on hyvä, että lapsia ja aikuisiakin valistetaan.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy