Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Käsillä on kesän parhain aika. Inisevät ja purevat siivekkäät ovat vasta tulevaisuutta, ujoimmat lehdet hiirenkorvilla. Urheuden käsitettä hitusen venyttäen myönnän itselleni mitalin jokaisesta pulahduksesta järveen. Mikä parasta, korvasienet puskevat samettiset lakkinsa hiekkamaiden läpi. Metsästämme niitä yhdessä mieheni kanssa, milloin hän töiltään joutaa. Usein kuljeskelen koira mukana mitä erilaisimmilla apajilla hyvää mieltä ja siinä ohessa sienien kuningasta, korvasieniä jahdaten.

Muutama päivä sitten kuulin, että lempipaikoillani asustelee karhu. Kansalliseläimemme, ursus arctos, ei mikään Nalle Puh hunajakipponsa kanssa. Koska hatussani on kukkia, moinen tieto sai ne välittömästi varisemaan.

Joku julistaa rehvakkaasti tapaavansa metsässä mieluummin suden tai karhun kuin ihmisen. Minusta alkoi yhtäkkiä tuntua homo sapiens yhtä tervetulleelta kuin Nalle Puh. Niin erakko kuin olenkin.

Pelko on yleismaailmallinen tunne ja osa ihmisyyttä. Se voidaan määrittää jonkin selvästi tajuttavan tai kuvitellun vaaran aiheuttamaksi hädän tai tuskan tunteeksi. Se valmistaa meitä toimimaan uhkaavassa tilanteessa.

Metsä on takuulla turvallisempi paikka kuin kaupunki. Silti ajatus mesikämmenen kohtaamisesta nostaa pulssia eksponentiaalisesti korkeammalla kuin mahdollisuus jäädä Rovaniemen reissulla auton alle.

Mielikuvitus astuu kuvaan. Alan välittömästi nähdä juurineen kaatuneissa puissa väijyvän ursus arctoksen. Tuossapa karhun kämmenen möyhentämä muurahaispesä.

Entäpä paskaläjä, takuulla talviuniltaan juuri heränneen nälkäisen ja äreän otson, joka tarkkailee menoamme ja odottaa oikeaa hetkeä iskeä.

Kelaan mielessäni, miten suojautua hyökkäykseltä. Ainahan ne purevat kaulaan. Näyttelen siis kuollutta. Toivon parasta.

Mielikuvitus on tekemässä yhdestä rakkaimmista paikoistani itselleni pelon sotatantereen. Maasto on muuttunut.

Järki käteen. Suomen vaarallisimmat villieläimet ovat hirvet tieliikenteen seassa ja ampiaiset muuten vain. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana karhu on tappanut yhden ihmisen.

Karhu näkee ihmisen, mutta toisin päin vain tuurilla. Ei lohduta. Alan laulaa, korkealta ja kovaa. Siinä vaiheessa otso tapaisi mieluummin Nalle Puhin.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy