Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Huhtikuu on kuukausista julmin, kuuluu T.S Eliotin runon Autio maa alkusäe. Se jatkuu ”se työntää sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa muiston ja pyyteen, kiihoittaa uneliaita juuria kevätsateella”.

Huhtikuun latinankielinen nimi on Aprilis. Se tulee verbistä aperio, ”avata”. Talven kangistama maa herää. Puun tyvet paljastuvat. Kuin ihmeen kaupalla puolukanvarvut ovat selviytyneet menneestäkin talvesta. Aurinko, lounatuuli ja kosteuttava sade pakottavat lumirajan vetäytymään. Teerien pulputus ja joutsenten kailotus herättää kuulijassa voimakasta vastakaikua. Kaamos on viimeistä piirtoa myöten ohitse.

Suomalaisessa kansanperinteen mukaan kyseinen kuukausi oli aika, jolloin kaadettiin suuria havupuukaskia, huhtaa. Nykypäivän ”huhtaa” ovat talviromppeiden nostaminen vintille ja suurimman lumikolan vieminen autotallin perukoille. Viisas jättää varalta kevyen lumilapion talon seinustalle takatalven peikon varalta.

Varsinainen ryllinki alkaa auringon paljastaessa likaiset matot ja ikkunat. Talvivaatteet hiostavat. Ensimmäisiä kesävaatteita tekee mieli kokeilla. Harmitus on suuri, kun ne ovat kutistuneet talvisäilössään. Eipä huolta, nyt on aika aloittaa kuntokuuri. Ehkäpä verhotkin tuntuvat tunkkaisilta kevyttä valoa vasten. Auton nastat nakertavat sulaa tietä. Mieli tulee levottomaksi; milloin uskaltaisi vaihtaa alle kesärenkaat? Uusi elämä puhuu huutomerkein.

Keväällä on toisetkin kasvot. Eliotin runo jatkuu: ”Minä näytän sinulle ahdistuksen kourallisessa tomua.”

Kaikki eivät jaksa hypätä mukaan ryöpsähtäneeseen valoon ja kanssakulkijoiden ylenpalttiseen touhuamiseen. Lisääntynyt valo voi väsyttää tai saada ihmisen masentumaan. Vertailu touhukkaaseen naapuriin tai ystävään vetää oman jaksamisen lähelle origoa.

Kevätmasennuksesta on kirjattu havaintoja niin kauan, kun lääketieteen piiristä on löydetty kirjallista dokumentaatiota. Pahimmillaan se on vakava sairaus, joka vaatii hoitoa. Huhti-toukokuu näyttäytyy jonkinlaisena piikkinä itsemurhatilastoissa. Kevät on vaarallisinta aikaa masentuneelle.

Runo päättyy sanskriitinkielisiseen sanaan ”Shantih, shantih, shantih”. Se merkitsee osoita myötätuntoa. Tänä keväänä osoittakaamme sitä myös itsellemme.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy