Toimittaja: Kari Kaulanen

Viime sunnuntaina peittelimme äitini valkoisen arkun Kolarinsaaren hautausmaahan. Äiti sai elää pitkän elämän, sillä hän olisi kesäkuussa täyttänyt 93 vuotta. Hän sai elää myös hyvän elämän. Viimeiset vuodet hän sairasti kuitenkin muistisairautta eikä enää tuntenut läheisiään.

Äidin kuolema oli helppo, hän sai vain nukkua pois. Se oli helppo myös meille omaisille, sillä olimme voineet valmistautua siihen ja viimeisinä päivinä tunsimme jo sen läheisyyden.

Vanhan ihmisen kuolema tuntuu luonnolliselta eikä siihen liity musertavaa surua. Itse olen surun sijaan tuntenut suurta haikeutta, en pelkästään äidin vuoksi, vaan myös siksi, että hänen mukanaan katosi viimeinen hänen sukupolveensa kuulunut läheinen ihminen.

Viime aikoina olemme saaneet lähes päivittäin viestejä julkisuuden henkilöiden kuolemista. Kolme päivää äitini lähdön jälkeen kerrottiin Matti Nykäsen ja Ismo Kallion kuolemasta.

Matin kohtalosta tiedotusvälineet ottivat irti kaiken mahdollisen. Jotkut puhuvat jopa ruumiinryöstöstä. Arvostetun näyttelijän, Ismo Kallion poismeno hukkui varmaan osittain Matti-uutisoinnin tulvaan. 

Luultavasti se koettiin myös luonnollisempana, olihan Kallio jo 83-vuotias ja pitkään sairastanut. Matti sen sijaan oli vasta keski-iässä, ja kuolema tuli yllättäen.

Tiistaina ajelin Pellosta kotiin päin ja napsautin radion päälle. Ensimmäinen lause, jonka kuulin, oli ”Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm on kuollut”.

En ole varsinainen Yö-fani, mutta en tietenkään ole voinut välttyä kuulemasta esimerkiksi Joutsenlaulua tai että Rakkaus on lumivalkoinen. Olen kuitenkin seurannut The Voice of Finland -ohjelmaa ja oppinut tykkäämään Olli Lindholmista ja hänen tyylistään.

Nykäsen ja Lindholmin kuolemat ovat saaneet muistelemaan myös itseäni koskettaneita nuorten ihmisten poismenoja. Yksi serkuistani kuoli oman käden kautta 16-vuotiaana, paras ystäväni lähti yllättäen 45-vuotiaana, syöpä vei ex-puolisoni 48-vuotiaana, minua kolme kuukautta vanhempi serkkuni ja lapsuus- ja nuoruusvuosieni kaveri kuoli 54-vuotiaana...

Läheisen ihmisen menettänyttä lohdutetaan usein sanomalla, että kuolema on osa elämää. Niin toki onkin, mutta lapsen ja nuoren ihmisen kohdalla sitä on vaikeampi ymmärtää.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy