Toimittaja: Minna Siilasvuo

Viime päivinä on ollut sula mahdottomuus välttyä näkemästä ja kuulemasta, millä tolalla vanhusten hoito on Suomessa. Yllätyksenähän se tuli, vähän samaan tapaan kuin ensilumi talven kynnyksellä.

Tuntuu hullulta, että ihan järkevänoloiset ihmiset kuvittelevat edelleen, että kakun voi sekä syödä että säästää. Voidaan antaa vanhustenhoito ylikansallisten suuryritysten käsiin ja kuvitella niiden perustavan hoivakoteja aivan hyvää hyvyyttään.

Mielestäni ei kuitenkaan voida vetää yhtäläisyysmerkkejä yksityisen ja huonon sen paremmin kuin kunnallisen ja hyvän välille. Maallikko ei varmaan voi edes ymmärtää, miten monesta asiasta hoidon taso riippuu. Luultavasti jopa tuurista.

Oma äitini on seikkaillut sekä yksityisissä palvelutaloissa että julkisissa sairaaloissa. Molemmissa on ollut tarjolla sekä hyvää että huonoa, lämmintä välittämistä, mutta myös potilaan ohi puhumista.

Tällä hetkellä äiti asuu Esperin hoivakodissa ja lukee kohta tämänkin tarinan. Hän on pääsääntöisesti tyytyväinen uudessa ja pienessä yksikössä saamaansa hoitoon, mutta tylsää hänellä on, sille ei voi mitään.

Hän tarvitsee apua jopa lukemisessa, sillä hän ei jaksa pidellä kirjaa. Se pitää tukea sopivalla tavalla tyynyn varaan.

Muissa asioissa hän tarvitsee apua enemmän kuin vähän. Hän ei pääse ylös sängystä ilman kahden ihmisen apua, eikä kävele rollaattorinkaan kanssa ilman ylimääräistä tukea.

Hoitajat tekevät parhaansa. Vastaanotto hoivakodissa on iloinen ja ystävällinen, ja yksikkö on niin pieni, että lähes jokainen hoitaja tuntee ulkonäöltä jopa minut, joka pääsen käymään harvakseltaan.

Äidilläni on siis ilmiselvästi ollut tuuria. Huonon jälkeen lopulta hyvää, sillä nykyinen hoivakodin yksikkö palvelee äidin tarpeita varsin hyvin.

Hoitajat ovat mukavia, ja käyvät kuulemma joskus hiljaisina öinä juttelemassa äidin kanssa maailman asioista. Se on kullanarvoinen palvelus liikuntakyvyttömälle.

Hyvistä hoitajista huolimatta moni asia kuitenkin huononee koko ajan. Vielä jokin aika sitten äiti pääsi esimerkiksi silloin tällöin shoppailemaan jonkun harjoittelijan kanssa. Nykyään se on kiellettyä.

Eipä aikaakaan, kun olen itse vanhustenhoidon käsissä. Pitääkö pelätä vai toivoa?

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy