Toimittaja: Kari Kaulanen

Äkäinen oksennustauti pahaan aikaan aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Niin kävi myös tämän lehden tekemisen kanssa, kuten varmaan huomaatte. Onneksi tällaiset taudit menevät nopeasti ohi, joten eiköhän ensi viikolla olla taas normaalitilassa.

Edessä on kokonaan uusi kalenterivuosi eikä kukaan tiedä, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Hyvä niin, mutta jotain myös tiedetään.

Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia on lisätty. Sen seurauksena tekeillä on useita kansalaisaloitteita. Yksi niistä, jo tarvittavat 50 000 allekirjoitusta kerännyt, tähtää ilotulitusten rajoittamiseen, josta juttua viereisellä palstalla.

Tämäkin asia on kaksipiippuinen. Olin aattoiltana seuraamassa kahta ilotulitusta, molemmat ammattilaisten järjestämiä. Kumpaakin oli mukava katsoa, mutta ilmankin olisin pärjännyt.

Jotain on kuitenkin tehtävä, jos ilotulitteita kohdistetaan tahallisesti ihmisiin tai heidän asuntoihinsa, kuten jossain kerrottiin.

Uusin, vuoden ensimmäisenä päivänä avattu aloite vaatii muutama vuosi sitten hyväksytyn kaivoslain päivittämistä ja maanpinnan alapuolisten luonnonvarojen ottamista kansalliseen omistukseen. Sen on toistaiseksi allekirjoittanut hieman yli 500 henkeä. Luultavasti tarvittava määrä kertyy nopeasti päätellen siitä, kuinka kiivasta keskustelua asian tiimoilta käydään.

Pääsemme tänä vuonna vaikuttamaan myös ainakin kaksissa, mahdollisesti kolmissa vaaleissa. Politiikassa ovat siis tiedossa mielenkiintoiset ajat.

Päätösten avoimuudesta puhutaan entistä enemmän. Pellossa avoimuuteen panostetaan muun muassa lähettämällä jatkossa valtuuston kokoukset verkon kautta jokaiseen kotiin, jossa on käypänen laite ja riittävä nettiyhteys.

On mielenkiintoista nähdä, miten palvelu otetaan vastaan, miten se parantaa kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja miten noita mahdollisuuksia käytetään.

Mielenkiintoista on seurata myös sitä, mitä myllerryksen keskellä olevassa mediamaailmassa tapahtuu, onhan Meän Tornionlaaksokin osa sitä.

Sen jo tiedämme, että posti nostaa hintojaan reilusti, mikä tietenkin aiheuttaa monenlaisia paineita varsinkin pienille lehdille.

Toisaalta digitaalisten julkaisujen arvonlisäveron alentaminen 24 prosentista 10 prosenttiin – jahka se toteutuu – pienentää tarvetta tilaushintojen korotuksiin.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy