Toimittaja: Minna Siilasvuo

Joulu on ihan kohta. Olen yhtäkkiä huomannut, että taidankin olla ihan pesunkestävä jouluihminen, sillä suorastaan kihisen odotuksesta. Olen niin joulumielinen, että suunnittelen jopa joulusiivousta!

Valitettavasti joulusiivous on kuitenkin se asia, joka tipahtaa listalta ihan ensimmäisten joukossa kun huomaan, etten millään ehdi (taaskaan) tehdä kaikkea, mitä alun perin suunnittelin.

Me jouluihmiset olemme vähän salakähmäisiä, sillä tuota ominaisuutta ei välttämättä huomaa päälle päin. Kukaan ei ole nähnyt minua tonttulakki päässä. Meillä ei ole koskaan ollut jouluverhoja, joulumattoja tai joululiinoja. Ei meillä ole myöskään jouluastioita.

Joulu syntyy ihan muista asioista, mutta on vaikea sanoa, mistä. Kuuntelen hyvin vähän musiikkia ja sytyttelen kynttilöitä tosi harvoin.

Joululahjavalmistelut ovat joulunalusajan mukavinta puuhaa. Koska kotona ei ole enää – eikä vielä – pieniä lapsia, lahjoja voi tehdä ja paketoida varsin vapaasti melkein missä vain. Mahtavaa hommaa!

Myös ruoka kuuluu olennaisena osana jouluvalmisteluihin. Ei niinkään syöminen, vaan tekeminen. Eikä oikeastaan edes tekeminen, vaan suunnittelu… Toden sanoakseni olen jo vuosien ajan ollut joulun alla niin kiireinen, että olen ajanut kotona läpi jouluruokauudistuksen.

Jokainen joulunajan aterioille osallistuva saa toivoa yhtä jouluruokaa. Uudistetussa joulupöydässä on pojalle ja miehelle kinkkua, tyttärelle punajuurilaatikkoa ja minulle lanttulaatikkoa.

Koska minä vastaan pääosin ruuanlaitosta, pöytään eksyy vähän muutakin. Mitä olisi joulu ilman graavilohta ja lasimestarinsilliä? Tai nappirouskuja? Kotitekoista sinappia? Jouluaattona kuuluu syödä riisipuuroa ja tapaninpäivänä lipeäkalaa.

Jouluksi tehdään myös joulutorttuja ja tulisia pipareita, vaikka kukaan ei jaksaisikaan syödä niitä. Kyllä ne sitten härkäviikoilla menevät…

Kaikkein parasta joulussa ovat kuitenkin ihmiset. Meidän joulupöydässämme on aina istunut melko sekalainen sakki, mutta juuri se tekee joulusta joulun. Tulevana jouluna meillä on vieraita aina Norsunluurannikkoa myöten. Mitähän sikäläisissä joulupöydissä syödään?

Hyvää ja rentouttavaa joulua kaikille Meän Tornionlaakson lukijoille ja tekijöille! Ensi vuonna aloitetaan uusin voimin.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy