Toimittaja: Kari Kaulanen

Pyrevä-puiston näyttämöä sotkettiin Pellossa. Niuronrannan laituri rikottiin Ylitorniolla. Äkäslompolon päiväkodin pihalla särjettiin paikkoja. Rovaniemellä riehuttiin koulun tiloissa.

Edellä olevat lauseet ovat passiivimuodossa. Kun samoista asioista uutisoidaan lehdissä, niissä yleensä mainitaan tekijänä nuoriso. Näin siitäkin huolimatta, että aina tekijää tai tekijöitä ei oikeasti tiedetä.

On todennäköistä, että useimmiten tekijät ovat nuoria, sillä kuka aikuinen jaksaisi edes lähteä yöllä riehumaan – ainakaan selvin päin.

Riehujille ei ehkä tule mieleen, että heidän aiheuttamansa vauriot on korjattava, ja se maksaa. Jos rikotun kohteen omistaa kunta, korjaukset maksetaan verorahoilla. Sitä kautta nuorten vanhemmat osallistuvat kustannuksiin. 

Jos omistaja on yhdistys tai muu yksityinen taho, se maksaa viulut omasta kukkarostaan. Päälle tulevat muut huolet ja hankaluudet. Ennen kaikkea tuollainen harmittaa ja suututtaa.

Kun puhutaan nuorisosta, on mietittävä, missä menee raja. Pääkaupunkiseudulla kaljakelluttiin viikonloppuna ja sotkettiin rannat. Koska mitään virallista järjestäjätahoa ei ollut, kukaan ei myöskään siivoa jälkiä, se jää sivullisten tehtäväksi. Todennäköistä on – vaikka en ole kellujia nähnytkään kuin kuvissa – että monet heistä ovat vanhempia kuin parikymppisiä. Silti järki ei näytä pakottavan päätä.

Riehuminen ja paikkojen sotkeminen ja hajoittaminen eivät suinkaan ole vain tämän ajan ongelmia. Sen toteamiseen riittää, että muistelee omaa nuoruuttaan.

Minulla oli keskikoulussa liikunnanopettaja, joka vei pojat usein liikuntatunnilla kävelylle, tai oikeastaan marssille. Liikkeelle lähdettiin kuin armeijassa: vasen, vasen, vasen kaks kolme. Ei hän kuitenkaan puuttunut siihen, että tahti katosi ja marssi muuttui kävelyksi.

Siinä vieressä kävellessään opettaja keskusteli – nimenomaan keskusteli – kanssamme kaikenlaisista asioista. Eräänä talvipäivänä hän otti puheeksi nuorison tuhoamisvimman ja sen seuraukset. Ilmeisesti oli tapahtunut jotain, joka antoi siihen aiheen.

Ehkä tuollaisia liikuntatunteja – tai vastaavia – tarvittaisiin nykyäänkin, joskin viime kädessä kasvatusvastuu on vanhemmilla.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy