Toimittaja: Kari Kauppinen

Muistan, kun vuorovesi kuohui voimakkaasti Lofooteilla. Isäni heitti virveliä suurilla kivillä ja jäi välillä Atlantin saartamaksi. Vesi pakeni rannasta palatakseen uudelleen kerta kerralta korkeammalle. Lopulta isäni, kun reitti aukeni vielä vapaana, loikki kiviltä mantereen turvaan.

Vuosia myöhemmin tulin koulusta kotiin. Siellä odotti saksalaisella tekniikalla kasattu Grundigin massiivisen kokoinen keskiaalto- ja lyhytaaltoradio. Olin sitä kärttänyt isältäni pitkään ja nyt pääsin kuuntelemaan Englannista jalkapalloa. Radio opetti minulle myös kielen sekä tavan ymmärtää ja käyttää sitä. Huomasin myös, että radiosta kuului paljon muutakin. Se vei minut Euroopan joka kolkkaan ja maailman ääriin, tutustutti eri maiden outoihin kieliin ja musiikkityyleihin. Kun jotakin oli kuulunut radiosta, seuraavana päivänä oli mentävä kirjastoon tutkimaan, mitä sieltä löytyi kyseisestä paikasta ja maasta. Karttakirja oli radion vieressä, jotta saman tien pystyi tutkimaan karttaa sieltä, mistä radiosignaali kotiin asti ylsi.

Joku kesä soitin kotiin interrail-matkalta. Isä kysyi, milloin tulen kotiin. Oli yleisurheilun MM-kisatkin alkamassa. Niitä voitaisiin katsoa yhdessä, jos Eurooppa alkaisi kyllästyttää.

Eräänä kuumana kesäpäivänä nukahdin rattiin. Isäni istui kartturin paikalla ja herätti minut, kun vielä olimme ajoradalla. Hän kysyi lakonisesti, että nukunko minä auton kaartuessa vastaantulevien kaistalle.

Kun isäni sairastui, hän soitti ja kertoi tilanteestaan. Reilua vuotta myöhemmin hän luetteli asioita, joita pitää tehdä ja että äidistä täytyy pitää huolta. Viimeinen hetki koitti samaan aikaan, kun isäni yleensä haki päivän lehden aamuvarhaisella luettavakseen. Itse kirjoitin kirjeen sanotuista ja sanomattomista asioista ja sujautin sen tyynyn alle koivuarkkuun.

Kauan ennen kaikkia näitä olin isän kanssa kahdestaan ihan pikkuvauvana. Isäni järjesteli postimerkkikokoelmiaan ja ihmetteli, missä hänen harvinainen kuusilonsa oli. Se löytyi suustani. Merkkien kääntöpuolen liima on varmasti maistunut jännittävän makealta.

Tämän viikon sunnuntaina, ja miksei joka päivä, on hyvä hetki, ihan paras hetki, muistaa jo tästä ajasta siirtyneitä, mutta ennen kaikkea kaikkia heitä, jotka ovat vielä joukossamme. Se ei vaadi kuin hetken elämästä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?