Toimittaja: Minna Siilasvuo

Vanhusten yksinäisyys ja kaikkinaisen hoivan puute on taas tapetilla. Omaishoitajien voimat ehtyvät samaan tahtiin kuin hoidettavienkin. Päättäjät saarnaavat vanhusten oikeudesta asua loppuun saakka kotona.

Saarnan aihe on jossain määrin laskelmoitu. Vanhusten hoitaminen kotona tulee nimittäin huomattavan paljon halvemmaksi kuin heidän hoitamisensa jossakin laitoksessa. Lisäksi laitos-sanalla on karmaiseva kaiku.

Laitospuheilla pannaan omaiset ojennukseen: kukapa haluaisi laittaa oman äitinsä, isänsä tai puolisonsa laitokseen? Parempi ja ehdottomasti kunniakkaampi vaihtoehto on musertua taakan alla ja päätyä laitokseen itse. Tai hoidettavaksi siihen parhaaseen paikkaan, kullankalliiseen omaan kotiin.

Onhan siinäkin tietysti pari pikku ongelmaa. Kotihoito on lujilla eikä tekijöitä tahdo löytyä, vaikka kaikki kivet on kohta käännetty. Vaikka tehtävät on hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla, yksinäisillä vanhuksilla on ihan liikaa aikaa esimerkiksi kaatua rakkaassa kodissaan.

Usein se kaatuminen jää viimeiseksi. Sen jälkeen loppuelämä kuluu sängynpohjalla, kipujen kourissa – ja edelleen yksin.

Olen kiinnostuneena seurannut pieniä valonpilkahduksia vanhustenhoidon saralla. Ymmärrän kuitenkin, että pilkahdusten sijaan tarvittaisiin jo vahvempaa ja vakaampaa valonlähdettä. Vaikka niitä mummokommuuneja, joista olen jaksanut haaveilla myös lehden sivuilla varmaan toistakymmentä vuotta.

Maailmalla sellaisia yhteisöjä jo on, ja Pellossakin on perustettu yksi yhteisöllinen asuinpaikka vanhuksille. Kehityksen suunta on oikea, mutta sitä pitäisi ehdottomasti nopeuttaa.

Olen itsekin vanhus ihan tuossa tuokiossa, enkä halua viettää vanhuusvuosiani yksin. Nautin kyllä yksinolosta, mutta on ihan eri asia valita se itse kuin joutua tuomituksi yksinäisyyteen.

Sinä päivänä kun minulla ei ole autoa käytössäni enkä jaksa köpötellä rollaattorin kanssa kylään kilometrien päässä asuvan naapurin luo, tunnen itseni todennäköisesti yksinäiseksi.

En voi velvoittaa lapsiani pitämään minulle seuraa, eikä sellainen ole tietenkään edes käytännössä mahdollista. Heillä on omat elämänsä elettävänä. Sitä paitsi he voivat jakaa kanssani ainoastaan yhteisen perhe-elämämme muistot. He eivät ole aikalaisia, samaa sukupolvea.

On ihan eri asia olla yksin kuin yksinäinen.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?