Toimittaja: Kari Kauppinen

Kesätapahtumien aika alkaa olla ohi. Niitä olikin jo ihan kiitettävästi korona-ajasta huolimatta.

Syksyyn mahtuu vielä tapahtumia. Miltä kuulostaisivat kotikahvilapäivät? Järjestetään sellaiset Pellossa ja Ylitorniolla. Se toisi lisää yhteisöllisyyttä ja hauskuutta.

Jos korona ei niitä nyt suo, on ensi vuonna aikaa. Tällaista tapahtumaa, jossa ihmiset lähtökohtaisesti tapaavat paljon toisiaan ja runsaasti eri ihmisiä, ei kannata ehdoin tahdoin järjestää virusten saamiseksi.

Kotikahvilapäivien ajatus on yksinkertainen. Kuka tahansa voi perustaa kotiinsa tai puutarhaansa kahvilan pop-up-tyyliin. Siellä voi tarjota kahvia, teetä, mehua sekä pientä suolaista ja makeaa. Miksei isompaakin ruokaa, mutta idea on tietysti, että kierretään eri paikkoja ja makustellaan eri tahojen tuotteita. Ja jos syö ja juo yhdessä paikassa paljon, ei enää muualla jaksa nauttia mitään. Tarkoitus on kokeilla erilaista. Ja paljon!

Samalla jos tuotteet ovat riittävän pieniä suupaloja, niiden hinnan voi pitää alhaisena, mikä tukee ostohalukkuutta.

Kaikkea ei kahvilapäivää järjestäessään tarvitse tehdä yksin, vaan voi yhdistää voimansa naapurien kanssa.

Tällaisessa tapahtumassa voi tavata tuttuja, tutustua uusiin ihmisiin ja pääsee katselemaan ihmisten pihapiirejä.

Lisäksi tällainen tapahtuma avaa puutarhaharrastajille hienon tilaisuuden päästä katselemaan muiden luomuksia ja ideoita sekä vaihtamaan kokemuksia kasveista.

Ja tulee liikuttua, kun kulkee jalan tai polkupyörällä. Etäämmälle tietysti pitää mennä autolla.

Oman kahvilan voi perustaa missä tahansa, taajamissa ja kylillä. Kustannuksia ei tarvitse kauheasti kerryttää. Raaka-aineiden hinta on tietysti saatava takaisin, mutta muutoin voi käyttää kotoa löytyvää astiastoa, pöytää, tuoleja ja niin edelleen. Hyvällä tarjonnalla voi tehdä vähän voittoakin. Koko perheen voi sitouttaa yhteiseen tekemiseen. Samalla lapset oppivat yrittäjyyden periaatteita, vaikka vain yhdeksi päiväksi.

Jonkun tietysti pitäisi organisoida tapahtuma, jotta siitä olisi kootusti tiedossa aikataulut, menut ja muut tärkeät tiedot. Kuka ottaisi kopin?

Kotikahvilapäivät ovat kovin suosittuja Virossa, mutta ideaa saa vapaasti soveltaa muuallakin.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?