Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Valtiovalta ja puolueet väristä riippumatta ovat luvanneet pitää koko maan asuttuna ja tarjota palveluita tasapuolisesti sen asukkaille.

Puheet ovat sanahelinää. Totuus on toinen. Maa kaupungistuu edelleen vauhdilla. Kasvukeskukset kehittyvät ja paisuvat, haja-asutusalueet kuihtuvat.

Siinä missä puheet ja lupaukset ovat osoittautuneet pehmoisiksi ja teot päinvastoin kiihdyttäneet kaupunkien kasvua, korona käänsi ainakin hetkellisesti kehityksen suunnan. Osa haja-asutusalueen kunnista on kokenut korona-ihmeen. Väkiluku on kääntynyt nousuun.

Vaihtoehdoton ja kuin kiveen hakattu maalta muutto on vain puolitotuus. Uutisointi ei kurkista täysin ilmiön taakse.

Etätyöaikana tulijoita nimittäin olisi.

Kolmannen polven kaupunkilaiset - he, joiden isovanhemmat laittoivat lehmät lahtiautoon ja pellot pakettiin leveämmän leivän toivossa – katsovat uusin silmin sukunsa historiaa, sen asuinsijoja ja elämäntapaa.

Yksinomaan taloudellinen hyvinvointi ei ole kaikille nuorille enää se, mitä he odottavat hyvältä elämältä. He ovat alkaneet etsiä juuriaan.

Tutkijat puhuvat myös ilmiöstä nimeltä paikkaseksikkyys, jonka ytimessä on tarinallisuus ja humoristinen tai jopa ironinen suhtautuminen maaseutuun perinteisesti liitettäviin huonoihin puoliin.

Tietoisesti maalta toimipaikkansa löytäneet start-up-yritykset suorastaan alleviivaavat maaseudun ”ankeutta” ja kertovat sen markkinointiviestinnässään puhuttelevalla tavalla.

Jippii ja hurraa! Vaan kun ei.

Haja-asutusalueen kuntien yhtenä kehityksen jarruna tai jopa esteenä voivat olla lukuisat ja taas lukuisat autioina seisovat talot. Ne, joita suvut ja perikunnat pitävät tyhjillään vuosikymmenistä seuraaviin. Talot, jotka rakastetaan kuoliaiksi. Niitä ei myydä, eikä vuokrauskaan tule kyseeseen. Ne seisovat rapistuvina kunniamerkkeinä menneiden sukupolvien uurastuksesta sekä lämmöstä, jota ne aikoinaan tarjosivat kaupungistuneille lapsillekin.

Yksinäisten talojen ja pihojen kätkemät rakkaat muistot pitävät perikunnat otteessaan, kunnes tyhjillään olleet reliikit ovat enää mustavalkoisia kuvia isovanhempien pölyttyneissä albumeissa talon vintillä, jonka vuotava katto on saanut valokuvatkin kostumaan.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?