Toimittaja: Minna Siilasvuo

Aika kuluu vuosi vuodelta nopeammin. Välillä tuntuu, ettei se haittaa, mutta toisinaan taas elämä tuntuu sujahtavan ohi liiankin nopeasti.

Sitä on ilmeisesti liikkeellä. Joulun aikaan luin kirjan, jossa kehotettiin pitämään päiväkirjaa ajan kulun hidastamiseksi.

Kirjoittaja oli sitä mieltä, että ellei kirjoita mitään ylös ja tarkastele elämäänsä avoimin silmin, päivät alkavat näyttää liian samanlaisilta erottuakseen toisistaan, ja silloin aika saa siivet selkäänsä.

Se voi hyvinkin pitää paikkaansa. Pidin säännöllisen epäsäännöllisesti päiväkirjaa siitä alkaen, kun jouduin kuusivuotiaana joulun alla kahdeksi viikoksi sairaalaan. Pääsin jouluksi kotiin tervettä umpisuolta köyhempänä, mutta keltakantista päiväkirjaa rikkaampana.

Saan vieläkin kyyneleet silmiini, kun luen ensimmäisen päiväkirjani ensimmäisiä merkintöjä.

Kun seuraavana syksynä menin kouluun, opin kirjoittamaan paremmin ja päiväkirja alkoi täyttyä. Vuosien mittaan päiväkirjat paksunivat ja niiden pino kasvoi uhkaavasti. Miten minulla saattoikin olla niin paljon asiaa?

Vanhoja päiväkirjoja silmäillessäni yllätyn kerran toisensa jälkeen: onko tuollaistakin muka tapahtunut? Asiat, joiden olen kuvitellut säilyvän mielessä ikuisesti, ovat hävinneet sieltä saavuttamattomiin. Tai ainakin melkein – päiväkirjani ovat tallella.

Lakkasin pitämästä päiväkirjaa kun menin ensimmäisen kerran naimisiin. Elämä täyttyi monenlaisilla asioilla. Oli viljelystä, lapset syntyivät, vaihdoin ammattia, muutin ja muutuin. Nyt huomaan, ettei olisi pitänyt lopettaa kirjoittamista, sillä en yhtään muista mitä minulle kuuluu…

Nyt meillä on takanamme erikoisin vuosi miesmuistiin, enkä minä muista juuri mitään. Päiväkirjani on hukassa ja niin taidan olla minäkin. Olen päästänyt ajan valumaan sormieni läpi kiihtyvällä nopeudella.

Samalla olen menettänyt koronavuoden aikalaiskertomuksen. Jos elän vanhaksi, saan varmaan keksiä itse omat muistoni tästä ajasta. Siinä tapauksessa haluan ”muistaa” vain ne parhaat hetket, ja yhtäkkiä tuntuu, että niitähän on tosi paljon!

Ehkä nyt on aika tehdä uudenvuodenlupaus: etsin viimeisimmän, keskeneräisen päiväkirjani ja alan taas tuhertaa siihen elämäni pieniä tapahtumia ja tuntemuksia. Jospa se aika sitten hidastaisi kulkuaan.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?