Toimittaja: Minna Siilasvuo

Kun vilkaisee uutisvirtaa ja luo silmäyksen sosiaaliseen mediaan, yksi asia suorastaan hyppää silmille. Ihmiset ovat yhä enenevässä määrin kiinnostuneita alkuperästään: niistä syvälle menevistä juurista, esivanhemmista ja siitä, mistä itse kukin on tänne Pohjan perukoille päätynyt.

Myös elämäkertakirjoittaminen innostaa ihmisiä, ja siihen opastavat kurssit täyttyvät yksi toisensa jälkeen.

Sukukirjoja syntyy monenlaisin rajauksin. Joku kokoaa kansien väliin vanhempiensa ja heidän sisarustensa omia muisteluja, toisen kirja perustuu kirjeenvaihtoon, päiväkirjoihin tai muuhun säilyneeseen aineistoon. Tyylejä on yhtä paljon kuin tekijöitäkin.

Ihan oma lukunsa ovat erilaiset DNA-testit, jotka viekoittelevat ihmisiä selvittämään perimäänsä. Olen itsekin tehnyt sellaisen, ja odottelen tuloksia aivan näinä päivinä.

Itse asiassa olen tehnyt kaksikin testiä. Noin vuosi sitten minua nimittäin lähestyi itseäni kymmenkunta vuotta nuorempi mies, joka etsi isäänsä. Hänen äitivainajansa oli opiskellut isäni johtamassa koulussa, ja hän kaipasi johtolankoja. Kaikesta oli jo niin kauan, että äidin tunteneita oli vaikea löytää.

Kerroin hänelle, mitä tiesin, mutta ei minusta ollut juuri apua. Kun hän pohti, mihin tarttua, ehdotin DNA-testin tekemistä. Totesin, ettei isäni ollut millään tavalla profiloitunut naistenmiehenä, mutta jos mitään johtolankoja ei ole, voi kokeilla ainakin poissulkemismenetelmää.

Mies häkeltyi ehdotuksestani, mutta otti muutaman päivän mietittyään yhteyttä ja sanoi olevansa valmis kokeilemaan. Testi tehtiin, ja nykyään tässä laajassa maassa on yksi isänsä löytänyt mies.

Ja ei, hänestä ei tullut veljeäni. DNA-testi osoitti, ettei ole mitään mahdollisuutta, että olisimme sisaruksia. Sen sijaan hän löysi testin avulla serkkuja ja heidän kauttaan lopulta myös isänsä.

Tästä ilouutisesta viisastuneena osasin ehdottaa DNA-testiä myös tapaamalleni naiselle, joka etsii isäänsä. Äiti ei ollut suostunut paljastamaan nimeä eläessään. Nyt odotan jännityksellä, millaisia uutisia siltä suunnalta kuuluu, sillä hänelläkään ei ole tiedossa isäehdokasta, johon tulosta voisi verrata.

Jotain iloa DNA-villityksestä siis on, tai ainakin voi olla. Joku voi saada itselleen mielenrauhan, kun löytää piilossa olleet juurensa. Ehkä jopa uusia, mukavia sukulaisia…