Toimittaja: Minna Siilasvuo

Katsoin kiinnostuneena A-studion tiistai-illan ohjelmaa koronarokotteesta ja salaliittoteorioista.

Ensimmäinen osuus herätti toivoa, toinen epätoivoa. Ovatko salaliittolaiset menneet aivan sekaisin?

Tuntuu vähintäänkin hämmentävältä, että ihan järkeviltä vaikuttavat ihmiset saattavat haksahtaa väitteisiin, jotka ovat kuin suoraan hevosmiesten tietotoimistosta, elleivät peräti hevosen suusta. 

Voin jossain määrin ymmärtää ajattelutavan, jonka mukaan on olemassa salaperäinen eliitti, joka ohjailee maailmaa – ja erityisesti rahavirtoja – piilossa tavallisen kansan katseilta. Ainakin ymmärrän, mistä se kumpuaa.

QAnon-salaliittoteoria on tarttunut jo tavallisiin suomalaisiinkin. Äärioikeistolainen ja juutalaisvastainen lahkoa muistuttava ryhmittymä houkuttelee piiriinsä väkeä laidasta laitaan: sen äärioikeistolaisuus viehättää vasemmistoa ja juutalaisvastaisuus maailmankansalaisia vihreitä.

Henkisestä ja ruumiillisesta hyvinvoinnista kiinnostuneet puolestaan ripustetaan koukkuun sätkimään esimerkiksi puhumalla totuuden etsimisestä ja mustamaalaamalla niin sanottua virallista terveydenhuoltoa.

QAnon-salaliittoteorian mukaan rokotteet ovat valtaapitävien juoni. Tätä asetta voi luultavasti käyttää kaksisuuntaisesti kuten kasvomaskeja keväällä.

Jos rokotetta ei ole saatavissa, valtaapitävä eliitti on varannut sen omaan käyttöönsä. Jos sitä tarjotaan kaikille, sillä myrkytetään laajoja kansanjoukkoja.

Ei siinä vielä kaikki, että valtaeliitti rohmuaa kaiken hyvän itselleen tai jakaa kaiken pahan nöyrälle kansalle – ei, valtaeliitti myös murhaa lapsia ja syö heitä. Tämä on varmaa tietoa suoraan hevosen suusta.

No, tässä kohdassa useimmat suomalaiset taitavat ottaa lusikan kauniiseen käteen ja todeta, että tuo on kyllä pötyä.

Aika moni sen sijaan suhtautuu epäilevästi rokotteisiin, vaikka monia rokotteita on annettu turvallisesti jo vuosikymmenien ajan. Niinpä sellaiset jo voitetuiksi luullut taudit kuten tuhkarokko ja sikotauti ovat vielä elossa, joskin henkitoreissaan.

Jos ja kun koronarokote saadaan lopulta markkinoille, joudumme valitsemaan. Jokainen tekee ratkaisunsa niin itsenäisesti kuin kykenee, joko THL:n tai QAnonin asiantuntemukseen nojautuen.

Se on helppoa, jos uskoo QAnonin väittämään, että korona on vain valtaapitävien juoni.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy