Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Mieheni purki pihaamme vanhempieni mökiltä hakemiaan vanhoja tavaroita. Osan niistä voisi nimetä roinaksi, jonka paras loppusijoituspaikka on jäteasema.

Yksi sellainen on naisten vihreä Monark-polkupyörä, joka tässä elämänsä vaiheessa on vain ruosteinen runko, risainen penkki ja irtonaiset renkaan tapaiset.

Itselleni samainen jäte oli aikoinaan uljas ratsu, jonka selässä liidin mummini mökiltä serkkujeni luo jokaikisenä kesäpäivänä. Vuosia aikaisemmin olin opetellut ajamaankin polkupyörällä samaisella Monarkilla. Tuolloin jalkani eivät yltäneet penkiltä polkimille. 

Kykymme muistaa tekee meistä persoonia. Ihminen ilman muistia on ”tyhjä”. Ajattelumme kehittymisellekin se on keskeinen elementti. 

Muisti kellottaa meille menneisyyttä ja antaa tulevaisuuden. Ilman muistia joutuisimme elämään kuin saapuisimme kerta toisensa jälkeen ihmemaa Ozille. Vierestämme heräävä ihminen olisi meille joka aamu vieras, ja tilanne suorastaan kiusallinen.

Muisti on kuitenkin kaikessa erinomaisuudessaan häilyvä. Vuosikymmenten jälkeen muistot voivat muistuttaa totuutta vain ääriviivoiltaan. Kävin vuosia sitten jäähyväiskäynnillä lapsuuteni kesien paratiisissa. Mummini mökki ja koko pihapiiri oli purettu. Tilalle oli rakennettu mitään sanomaton arkkitehtoninen luomus. Entinen oli väistynyt. 

Ajoin autolla reitin rakkaalta mökiltä serkuillemme. Perillä odotti omia mielikuviani täysin vastaamaton pieni, ränsistynyt ja autio pihapiiri. Tiekin, jolla ratsuni kanssa laukkasimme oli kutistunut ja sen hurjat ylä- ja alamäet sulaneet pois.

Yksilön muistin lisäksi kansakunnilla on kollektiivinen muistinsa. Suomalaisina tunnistamme heti, mitä tarkoittaa talvisodan henki. Hiroshiman yllä räjähtävä pommi on jättänyt globaalin muistijälkensä. Me muistamme (ainakin toistaiseksi) Auschwitzin. 

Muistin luodessa myös tulevaisuuttamme meidän tulisi peilata ja muistaa, mitä niin sanottu Yksi Totuus tuo tullessaan – mitä se kulloisenakin aikakautena sattuu olemaan. Järjellinen ja looginen ajattelu voisi tuolloin ottaa ohjakset tunteidemme sijaan. 

Mieheni kunnostaa vanhan sotaratsuni. Itselleni se edustaa kaikkea sitä kaunista, mistä ammennan yhä iloa nykyisyyteeni. 

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy