Toimittaja: Kaisu Niska

Kuluneen kesän aikana moni meistä on viettänyt kesälomansa hyvinkin lähellä asuinseutuaan. Ehkä on menty mökille muutaman kymmenen kilometrin päähän, ehkä ei edes sinne. Tai ehkä on käyty lähimmässä kaupungissa vähän shoppailemassa tai kauimmillaan eteläisessä Suomessa sukulaisia tervehtimässä.

Moni on löytänyt yllättävän hienoja maisemia aivan läheltä, kun on katsonut ympäristöään uusin silmin.

Muutama täällä käynyt matkailija on kysynyt minultakin, tottuuko näihin maisemiin. Huomaako niitä enää, kun ne näkee joka päivä?

Olen vastannut, että kyllä niihin tavallaan tottuu. Arkisissa ajatuksissa kulkiessaan maisemien kauneutta ei huomaa katsoa. 

Vaatii jotakin erityistä, erityisen hetken, auringon nousun tai laskun, pilvimuodostelman, sateenkaaren, ruskan väriloiston, tai jotakin, joka kiinnittää huomion ja näyttää myös maiseman kauneuden.

Kauneuteenkin siis turtuu, tavallaan.

Aavasaksalle noustessani ja jokilaaksoa vaaran näköalapaikalta katsellessani olen kuitenkin joka kerta yhtä vaikuttunut. Sitä ei ole turhaan nimetty Kolin veroiseksi kansallismaisemaksi.

Valokuvaajat ja taiteilijat eri puolilta Suomea, eri puolilta maailmaa, ovat ikuistaneet Aavasaksalta avautuvaa maisemaa teoksiinsa. Vaaran päällä näköalan edessä on otettu myös lukuisia hää- ja kihlakuvia.

Useimmat kuvista on otettu vaaran huipulta, näköalatasanteelta Tengeliöjoelle ja pohjoiseen päin. Jokunen on löytänyt vaaralta muitakin hienoja näköalapaikkoja.

Itse koin viikko sitten yllätyksen, kun Aavasaksalta löytyi paikka, jossa en muistanut koskaan käyneeni. En edes nuoruudessani. Kuitenkin siltä paikalta avautui huikea maisema alas Tornionjoelle ja rajasillalle.

Miten se on voinut jäädä käymättä ja näkemättä?

Löytökerta ei kuitenkaan tule jäämään viimeiseksi käyntikerraksi tuolla paikalla, sillä pyöreät kalliot soveltuvat vaikka eväsretken taukopaikaksi.

Tulevana viikonloppuna keväällä kirjoittaneet ylioppilaat saavat vihdoin lakkinsa lakkiaisjuhlassa. Aavasaksan maisemia mielessäni ihastellessani, tulee mieleen ajatus, onko studio jo varattuna ylioppilaskuvien ottamista varten?

Jos se on varaamatta, tekisi mieleni suositella kuvan ottamista Aavasaksalla. 

Sen hienompaa taustaa ei ylioppilaalle saa mistään.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy