Toimittaja: Minna Siilasvuo

Pitkän suvantovaiheen jälkeen pelätty, mutta odotettu uutinen yllätti meidät alkuviikosta: Lapin sairaanhoitopiirissä, jossakin länsirajan kunnassa on yksi uusi koronatartunta. 

Paikkakunnasta ei ole annettu enempää tietoja, eli se on joku niistä kunnista, jotka eivät ole vielä onnistuneet pääsemään vähintään viiden todetun tapauksen listalle. Emme siis ole suinkaan voiton puolella.

Ihminen on taipuvainen unohtamaan itseään ja terveyttään uhkaavat asiat alun pelon ja varovaisuuden jälkeen nopeasti. Eihän se tauti voi minulle tulla.

Käsiä kyllä pestään edelleen, mutta nahka ei ole enää vaarassa kuoriutua pesemisen takia. Kasvomaskin käyttäminen tuntuu ajatuksena hieman arveluttavalta, jopa naurettavalta, ja Ruotsissa voi käydä kaupassa ihan huolettomasti.

Olen ehtinyt miettiä jo monet kerrat, onko enää mahdollista päästä siihen koronan alkuaikojen suureen yksimielisyyteen. Useimmat olivat valmiita tinkimään mukavuudestaan ja sekä sosiaalisesta että taloudellisesta hyvinvoinnistaan pysäyttääkseen taudin etenemisen.

Useimmat myös noudattivat rajoituksia kuuliaisesti parhaan kykynsä mukaan, vaikka joillekin ne saattoivat olla hyvinkin ahdistavia. Taloudelliseen ahdistukseen ei tosin voinut juurikaan vaikuttaa itse, mutta sosiaalisia rajoituksia noudatettiin enimmäkseen pyynnöstä, ei pakosta.

Ehkä se vaihe meni jo, riippumatta siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Voi hyvinkin olla, että ihmiset eivät enää jaksa muutamia harvoja lukuun ottamatta noudattaa varovaisuutta, ja paljon puhuttu koronan uusi aalto kohoaa myrskylukemiin.

Toisaalta voi olla niinkin, että saamme sen kuuluisan, mutta edelleen näkymättömissä pysyttelevän laumasuojan toisella tavalla: käyttäytymisnormien muuttuminen pakottaa meidät vähitellen muuttamaan omaakin käytöstämme.

Voi olla, ettemme enää kättele emmekä halaile huolettomasti. Pesemme kädet saippualla kun lähdemme kauppaan ja palaamme kotiin. Mietimme kaikessa hiljaisuudessa, miten saamme vessanoven turvallisesti auki kyläpaikassa.

Juuri nyt Kiinassa on löydetty uusi, edellisestä sopivasti muuntunut sikainfluenssatapaus. Vaikka koronasta selvittäisiinkin syksyyn mennessa, se ei jää viimeiseksi pandemiaksi ihmiskunnan historiassa.

Viimeinen on nimittäin se, jonka jälkeen ei tule enää muita.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy