Toimittaja: Minna Siilasvuo

PELLO – Pellon peruskoulun ja lukion rehtori Pasi Jolanki on tiistaina iltapäivällä helpottunut mies. Viime päivien oman pään sisäinen kaaos on saatu ojennukseen ja kaikki koulun lähiopetukseen tarvittavat kysymykset on ratkaistu. Hienosäätöä tehdään tarpeen mukaan.

– Tänään tulivat myös tiedot uusista ylioppilaista, joten nyt tuntuu oikein mukavalta. Aamupäivällä oli vielä vähän jännittyneempi tunnelma, hän huokaisee.

Lähiopetuksessa noudatetaan erityistä varovaisuutta: koulun tilat siivotaan kahdesti päivässä, alakoululaiset ruokailevat omissa luokkahuoneissaan ja yläkoululaiset porrastetusti ruokasalissa. Myös välitunnit on porrastettu.

– Huoltajilta ja oppilailta toivotaan nyt yhteistyökykyä ja ohjeitten noudattamista. Ohjeet koskevat myös koulukuljetuksia, joissa jokainen istuu ikkunanvieruspaikalla yksin. Ainoastaan sisarukset saavat istua vierekkäin.

Kouluun ei saa tulla sairaana, ei edes lieväoireisena. Mikäli oppilas sairastuu kesken koulupäivän, huoltaja kutsutaan hakemaan hänet kotiin. Odotusaikaa varten koululle on järjestetty erillinen tila.

Lue lisää Meän Tornionlaakson näköislehdestä sivulta 7.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy