Toimittaja: Kaisu Niska

YLITORNIO – Koulujen ovet on tänään avattu ja lähiopetus päässyt jatkumaan ylä- ja ala-asteen kouluissa ympäri Suomen. Ylitorniolla lasten vanhemmat ovat suhtautuneet tilanteeseen melko kriittisesti ja monet vanhemmat ovat päättäneet jättää lapsensa kotiin. 

Ainiovaaran koulun rehtori Jouni Vuontisjärvi kertoi maanantaina, että sen hetkisen tiedon mukaan koulusta olisi jäämässä pois 56 lasta. Hän uskoo kuitenkin, että lukumäärä muuttuu vielä torstaihin mennessä ja että lopullinen tilanne hahmottuu vasta torstaipäivänä.

– Itse arvelin etukäteen, että voi olla jotain 25–30 prosenttia pois jääviä ja tällä hetkellä määrä on prosenteissa tuossa haarukassa. Meillä on koulukkaita kaikkiaan 207, joten vielä noin 150 olisi tulossa kouluun.

Sosiaalisessa mediassa on käyty kiivasta keskustelua koulujen avaamisen järkevyydestä, ja tämä keskustelu on kuumentanut mieliä sen verran, että lehteemme asiasta puhuneet halusivat enimmäkseen pysyä nimettöminä. 

Lue lisää Meän Tornionlaakson näköislehdestä sivulta 6.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy