Toimittaja: Kaisu Niska

”Ellenillä on harvoin asiat huonosti, hän on tosi iloinen ja kiltti lapsi”, Sofia Juuso sanoo.

YLITORNIO – Viime äitienpäivänä Sofia Juuso oli jo äiti ja sai kumppaniltaan Matias Rautiolta kakkukahvit aamulla sänkyyn. Ellen-vauva oli parin kuukauden ikäinen. Äitienpäivää vietettiin silloin myös isommalla porukalla, vaikka Sofian oma äiti oli Helsingissä tapaamassa toista tytärtään.

– Me käytiin anopin ja siskon perheen kanssa porukalla syömässä Torniossa, Sofia kertoo.

”Ulkona” eli ravintolassa syöminen yhdessä isommalla porukalla on kuulunut Sofian ja Matiaksen perheiden perinteisiin. Varsinkin isänpäivää on vietetty useimmin juuri ”ulkona”, äitienpäivänä on kokoonnuttu yhteisen pöydän ääreen myös jonkun kotona.

– Nyt kun on nämä poikkeusolosuhteet, niin varmaankin ollaan ihan keskenämme. Ehkä pyydämme mummoa ja mammaa käymään terassikahvilla, Sofia suunnittelee.

Kahveilla tarjottaneen Matiaksen itse leipomaa kakkua, sillä hän kunnostautui kakun leipomisella jo vuosi sitten.

Lue lisää Meän Tornionlaakson näköislehdestä sivulta 3.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy