Toimittaja: Kaisu Niska

Tyttökissa Kike on tuotu steriloitavaksi. Emmaleena Havela tutkii ja antaa rauhoituspiikin, Heidi Kvist avustaa kissan pitelemisessä.

YLITORNIO – Ylitorniolla pääsee eläinlääkärin vastaanotolle varsin nopeasti, sillä vastaanottoa hoitaa kaksi eläinlääkäriä, Heidi Kvist ja Emmaleena Havela. He jakavat työviikot yleensä siten, että toinen tekee alku- ja toinen loppuviikon, mutta vähintään yhtenä päivänä viikossa he ovat paikalla yhdessä.

Sekä Kvist että Havela ovat valmistuneet eläinlääkäriksi vuonna 2012. Ylitorniolle eläinlääkäriksi tuli ensin Heidi (silloin vielä tyttönimellään Rundgren) vuonna 2013. Hän muistelee, että silloin Ylitorniolla oli tehty päätös myös toisen eläinlääkärin viran perustamisesta.

– Silloin laskettiin, että täällä on asiakaskuntaa sen verran, että työ voi tulla yhdelle ihmiselle turhan rankaksi, Heidi selittää.

Työtaakan jakaminen on molempien mielestä erittäin hyvä ratkaisu. Työ on vastuullista ja aika yksinäistä, jos ei ole ketään jakamassa sitä.

– Me ollaan molemmat osa-aikaisesti töissä, joten näemme sentäs aina joskus perhettä ja ehditään tehdä muutakin kuin olla töissä, Emmaleena sanoo.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 9.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy