Toimittaja: Kari Kaulanen

Ville Vähä esittelee Kattilakosken uusien, vuonna 2019 hankittujen luotainten toimintaa.

YLITORNIO – Tornio-Muoniojokiseura piti viime lauantaina vuosikokouksensa Ylitorniolla Hotelli Karemajoilla.

Ennen varsinaista kokousta suunnittelija Ville Vähä Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kertoi muun muassa Tornionjoen lohiseurannoista ja näytti mielenkiintoisia tilastoja vuosien varrelta.

Smolttien määrässä huima kasvu

Lohiseurantakausi alkaa toukokuun loppuolella vaelluspoikaspyynnillä Tornion Kivirannan kohdalle viritetyllä, maailman suurimmalla smolttirysällä. Sen pyyntileveys on noin 100 metriä. Pyynti jatkuu yleensä heinäkuun alkupuolelle asti.

Kaikki saadut kalat nukutetaan, punnitaan ja mitataan ja osasta otetaan myös näytteitä ennen kuin ne päästetään jatkamaan matkaa.

Kun pyynti aloitettiin vuonna 1991, joelta merelle arvioitiin vaeltavan noin 100 000 smolttia vuodessa. Vuosina 2000–2007 määrä oli jo keskimäärin 700 000. Vuonna 2008 ylitettiin miljoonan ja vuonna 2019 kahden miljoonan raja.

Kyseessä ovat pyydettyjen smolttien määrän perusteella tehdyt arviot.

– Tätä ei tehdä missään päin maailmaa paremmin, Ville Vähä kehaisi.

Lue lisää Meän Tornionlaakson näköislehdestä sivulta 7.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy