Toimittaja: Kaisu Niska

Sami ja Sanna Pilvilä, Siiri, Senni ja Kati Välimaa sekä Ilkka Korva.

YLITORNIO – Yhteisvastuukeräyksen hyväksi pidetty Tilkkutäkkikonsertti keräsi mukavan yleisömäärän Ylitornion kunnantalon auditorioon viime sunnuntaina. Konsertin tuotto menee lyhentämättömänä yhteisvastuukeräykseen, jonka teemana tänä vuonna on vanhemmuuden tukeminen.

Konsertissa esiintyneet Siiri, Senni ja Kati Välimaa, Sami ja Sanna Pilvilä sekä Ilkka Korva ja koskettimissa soittanut Taina Portimojärvi esittivät yleisölle tuttuja rippikoululauluja, joista osa kosketti sielua vielä syvemmältä.

Sellaisia olivat ehkä Jaakko Löytyn Pidä minusta kiinni, Mirjami Lähteenkorvan Kirkossa sekä Juha Tapion Mitä silmät ei nää.

Seurustelusta kertova laulu, Olavi Uusivirran Tuu mun vaimoksen, ehkä hieman huvitti muiden hengellisten laulujen joukossa, mutta avioliittohan on kirkollinen sakramentti.

Muutamaan lauluun pääsi yleisökin osallistumaan täysin palkein, kun Kuule isä taivaan sekä Herra, kädelläsi laulettiin kaikki yhdessä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy