Toimittaja: Kari Kaulanen

Pellon Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Päivi Heikkala ja Asta Keränen, joka on myös toiminut yhdistyksessä aktiivisesti ja on sen varapuheenjohtaja.

PELLO – Naiset olivat pääosissa, kun Pellon yrittäjät kokoontuivat Pellonhoviin perinteiseen yrittäjäjuhlaansa.

Tilaisuuden aloitti neljän nuoren naisen upeasti laulava kvartetti Kenes Tyäret. Ryhmään kuuluvat Juulianna Ylisaukko-oja, Pilvi Niemi, Jaana Keränen ja Tiia Vanha. Taustojen soimisesta huolehti Jussi Vanha.

Tervehdyssanat lausui yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Heikkala, joka juhlaa edeltävässä kokouksessa valittiin jatkamaan myös kahtena seuraavana vuonna.

Juontajan pestiä hoiteli tuttuun tapaan Harry Ylisaukko-oja. Edesmenneen Armas Kriston kunniaksi vietetyn hiljaisen hetken jälkeen Harry ja Noemi Lehkonen esittivät Kari Rydmanin laulun Elämä on kaunis.

Nuoria mukaan toimintaan

Lapin Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Pirkka Salo ihasteli Pellon ja Ylitornion yrittäjäjuhlia.

– Niissä on yleensä enemmän väkeä kuin esimerkiksi Rovaniemen vastaavassa tapahtumassa.

Hän kertoi valtakunnallisen yrittäjäjärjestön strategiana olevan saada alle 35-vuotiaat yrittäjät kiinnostumaan yrittäjäyhdistyksen toiminnasta. Näin paikattaisiin luonnollisen poistuman kautta tyhjäksi jääviä paikkoja.

Myös Lapin yrittäjät joutuu pohtimaan, miten toimintaa uudistetaan ja mitä palveluita yrittäjille tarjotaan.

– Yrittäjäjärjestön toinen strateginen painopiste on meidän palvelulupaustemme kirkastaminen järjestön kaikilla tasoilla, Salo sanoi ja kehaisi Pellossa tämänkin asian olevan hyvällä tolalla.

Lue lisää Meän Tornionlaakson näköislehdestä sivulta 12.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy