Toimittaja: Kaisu Niska

”Pieni mies, sitä vielä tiedä et, pieni mies, miten paljon merkitset...” Teemu Juvani odottaa jo aikaa, että pieni mies kävellä leppastaa hänen perässään kaikkialla.

KAULIRANTA – Ylitornion Kaulirannalla valtatien varressa asuu kauniissa omakotitalossa nuori, onnellinen perhe. Puolentoista kuukauden ikäisen pikkupojan vanhemmat ovat 24-vuotias Teemu Juvani ja 25-vuotias Elina Kantola.

Teemu ja Elina kertovat, että he olivat valmiita perheenlisäykseen jo aikaisemmin ja nyt tuntuu mukavalta. Vauva on suvun jälkikasvua jo viidennessä polvessa.

Vanhemmat halusivat tietää lapsen sukupuolen etukäteen, vaikka ei sillä ollut niin merkitystä. Isä Teemu taisi kuitenkin olla tyytyväinen kuultuaan, että poika on tulossa, sillä hän suunnittelee nyt, että poika saa kulkea mukana heti kun oppii kävelemään.

Millaisen pojan Teemu aikoo jälkikasvustaan kasvattaa?

– Huligaanin, Teemu naurahtaa ensin, korjaa sitten:

– No ei... Mutta hurjapää siittä varmaan tullee... ja moottorivehkeet toivottavasti kiinnostaa.

– Samanlainen tullee kuin isästään, Elina lisää.

Teemu on ajanut aikaisemmin myös jokkista, mutta nykyään hän ajaa vain kelkkakisoissa niin talvella kuin kesälläkin. Kesällä ajo tapahtuu veden päällä.

Isä osallistuu

Teemu ajaa työkseen kiviautoa Ruotsissa Malmivaaran kaivoksessa. Työssä ollaan viikkoreisussa; tiivis viikko työtä, sitten viikko vapaata kotosalla.

– Teemu osallistuu hyvin vauvan hoitoon, kun on kotona, Elina sanoo.

Vaipanvaihtokin onnistuu hienosti, ilman yökkäilyjä.

Yöherätykset Teemu ja Elina hoitavat yhdessä siten, että toinen ottaa vauvan syliin ja toinen käy tekemässä ruoan. Teemu ei kuitenkaan herää vauvan itkuun yhtä hereästi kuin äiti, joka havahtuu jo pienestä kitinästä. Taitaa sittenkin olla syvällä naisten geeniperimässä, että jälkikasvun itkuinen ääni herättää sikeästäkin unesta?

Ruotsissa isät voivat pitää jopa kahdeksan kuukauden pituisen isyysloman. Teemu suunnittelee pitävänsä saatavana olevasta isyysvapaasta ainakin puolet.

Jotakin yllätystä...

Tulevana isänpäivänäkin Teemulla on töitä, mutta hän aikoo kuitenkin ajaa kotona käymään. Ensimmäinen isänpäivä on merkityksellinen päivä hänelle ja myös Elinalle, joka haluaa jollakin tavalla yllättää rakkaansa.

– Ei ole mietitty vielä, miten vietetään, mutta jotakin täytyy keksiä, Elina sanoo.

Lapsuutensa isänpäivistä Elina muistaa, että iskä on aamulla herätetty ja viety aamukahvit kortin ja lahjan kera sänkyyn. Teemu sanoo omasta isästään, että on tälle joskus tehty kakku, mutta muuta erityistä hän ei muista.

”Tuntuu erilaiselta”

Miltä sitten tuntuu olla isä?

Teemu miettii ja vastaa, että olo tuntuu erilaiselta kuin ennen vauvaa. Isyys on tuonut jollain lailla rauhaa ja vakautta elämään. Isänä hänellä on vastuu pienestä ihmisestä, joka on mielessä ja jonka hän myös haluaa muistaa kaiken aikaa.

– Vauva vaatii aikaa ja siitä haluaa pitää huolta.

Äiti-Elina kommentoi tähän, että perheessä mennään nyt vauvan ehdoilla. Vauva on se kaikista tärkein asia.

Kaisu Niska

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy