Toimittaja: Kari Kaulanen

Siinä se seisoo, pohjoisin uusista kameratolpista. Vieressä asentaja Ilkka Lukkarinen.

TORNIONLAAKSO – Monet ovat varmaan jo huomanneet, että valtatien varteen on ilmestynyt sinne luvattuja, uusia peltipoliiseja. Oikeastaan peltipoliisi-nimitys ei tee oikeutta noille kiiltäville, putkimaisille kameratolpille, mutta ei putkipoliisikaan kovin hääviltä kuulosta. Samaa virkaa ne kuitenkin toimittavat.

Ennakkotietojen mukaan ne ovat myös tehokkaampia eikä niitä pysty huijaamaan niin helposti kuin edeltäjiään.

Tiistaina asennustyöt olivat käynnissä Vihreän Pysäkin kohdalla, johon on sijoitettu pohjoisin kamera. Tai sijoitetaan, sillä kameroiden asentamisen hoitaa poliisi.

Myös kameravalvonnasta kertovat liikennemerkit on asennettu paikoilleen.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 6.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy