Toimittaja: Kari Kaulanen

PELLO – Pellon korkeakouluksikin kutsuttu, nelikerroksinen kivikoulu oli kymmenkunta vuotta sitten purku-uhan alla. Uhka kuitenkin väistyi. Sen jälkeen koulu on antanut suojan monille yhdistyksille, ja siellä on muun muassa esitetty näytelmiä ja pidetty konsertteja.

Nyt tilojen käyttö on järjestetty uudelleen. Keskiviikkona 4.9. koulun ovet olivat avoinna kuntalaisten käydä ja samalla tutustua talon nykyisiin toimintoihin.

Rakennus ei kokonaisuudessaan ansaitse laatusanaa ”korkea”, sillä sen länsipään siipi on vain kaksikerroksinen.

Putka ja pakohuone

Valtaosa siivestä on varattu liikunta- ja nuorisotoimen käyttöön. Nuorisotila Symppiksessä voi pelata niin biljardia kuin pingistä ja tietenkin siellä on myös pleikkareita.

Vapaa-aikaohjaaja Sonja Ylisaukko-oja kertoo, että parhaimmillaan tiloissa voi pyöriä yli 20 lasta tai nuorta ajankohdasta riippuen.

Keskiviikkoisin kello 12.30–16 Symppis on varattu pienemmille. Vanhemmat taas valtaavat tilat keskiviikko- ja perjantai-iltaisin.

Nuorison toiveet on pyritty ottamaan huomioon ja heille on myös annettu vapaat kädet esimerkiksi sisustuksen suhteen, mikä näkyy erityisesti seinämaalauksissa.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 2.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy