Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Janne Kinnusen mielestä ruma ja ruosteinen kivi on geologille mieluisin.

LOHIJÄRVI – Rompas-Rajapalot-alue on puhuttanut paikkakuntalaisia liki kymmenen vuoden ajan. Geologian tutkimuskeskuksen (GTK), Mawson Oy:n, Radai Oy:n ja Lapin yliopiston yhdessä järjestämä tilaisuus keräsi kesäkuun lopussa yleisöä tutustumaan uusiin malminetsintämenetelmiin. Vastausta kysymykseen kaivoksen mahdollisesta avaamisesta ei vielä löytynyt.

– Hyvät yritys- ja yhteisösuhteet ovat tärkeät. Kaivosteollisuuden pitää tulla hyväksi naapuriksi ja kaveriksi paikallisten kanssa, GTK:n erikoisasiantuntija Toni Eerola mainitsi puheessaan.

Jokamiehen-oikeudesta kaivostoimintaan

Eerola esitteli moniportaisen prosessin jokamiehenoikeuksien hyödyntämisestä malmien etsinnässä aina kaivostoiminnan aloittamiseen asti.

Hän korosti malminetsinnän ja kaivostoiminnan eroa.

– Malminetsinnässä etsitään ja tutkitaan jotain. Kaivoksia ei ole ilman tätä, mutta toiminta aiheuttaa pelkkiä kustannuksia.

Yksi tuhannesta malminetsintäoperaaatiosta johtaa lopulta kaivokseen. Prosessi vie vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Eerolan mukaan Euroopassa on kinkkinen tilanne, sillä alue on riippuvainen ulkopuolisesta raaka-ainetuonnista.

– Tarvitsemme uusia esiintymiä kasvavaan tarpeeseen.

Kehittyvien maiden elintason nousu ja muun muassa sähköautot lisäävät mineraalien kysyntää. Tällaisia akkuteollisuuden tarvitsemia keskeisiä mineraaleja ovat esimerkiksi kupari ja koboltti.

Lue lisää Meän Tornionlaakson näköislehdestä sivuilta 8-9.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy