Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

PELLO – ”Odota! Nätisti! Kierrä! Hyvä!” Koira noudattaa ohjaajansa välillä napakoitakin käskyjä.

Paimennuskokeessa arvioidaan ohjaajan ja koiran keskinäistä yhteistyötä ja kummankin kykyä lukea laumaa. Ohjaajalta se edellyttää myös eläinten hyvinvoinnin huomioimista joskus paineisissakin tilanteissa.

– Hyvä ohjaaja on johdonmukainen. Hän pystyy reagoimaan ja sopeutumaan nopeasti vaihtuviin tilanteisiin, kokeiden tuomari Mari Morko toteaa.

Ensimmäiset kokeet pohjoisessa

Paimennusharrastuksen suosio on kasvanut Suomessa viime vuosina. Australianpaimenkoirat ry ja Lappalaiskoirat ry järjestivät ensimmäiset perinteisen paimennuksen viralliset kokeet Pohjois-Suomessa viime viikolla. Koepaikka oli Saajománnun tila Pellossa.

Kokeet olivat nelipäiväiset. Niiden suosio yllätti järjestäjät iloisesti. Koepaikat täyttyivät nopeasti.

– Pohjoisessa on paljon harrastajia, eikä täällä ole ennen ollut koemahdollisuutta. Lisäksi Saajománnussa on hyvät puitteet, toinen tilaisuuden järjestäjistä Marianne Punkki kertoo.

Lue koko juttu Meän Tornionlaakson sivulta 8.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy