Toimittaja: Minna Siilasvuo

Jätekerros tiivistetään painelemalla ilmat pois.

TENGELIÖ – Kierrätys kiinnostaa teoriassa monia, mutta hyvät aikeet eivät aina muutu teoiksi. Anna-Maija ja Sakari Rissasen kodissa kierrättämisestä on tullut arkista rutiinia – rutiinia, josta tulee itselle hyvä mieli. Käytännön tekeminen jää tosin yleensä Anna-Maijan harteille...

– Mie en käsitä, mikä siinä on niin vaikeaa. Saarnaan siitä aina tyttärillekin, mutta ei se ole tuottanut ihan sellaisia tuloksia kuin toivoisin. Mie tuon jopa eväitten hedelmänkuoret töistä kotiin, että voin kierrättää ne oikein. En saata millään laittaa esimerkiksi eloperäistä jätettä roskapussiin, Anna-Maija tunnustaa.

Vajaa vuosi sitten Anna-Maija löysi yksinkertaisen tavan saada myös pienen perheen eloperäiset jätteet kompostoiduksi ympäri vuoden. Nyt Rissasten pesuhuoneen nurkassa komeilee kaksi bokashi-ämpäriä, joissa hedelmien ja vihannesten kuoret ja muut keittiössä syntyvät biojätteet muuttuvat vähitellen ravinteikkaaksi mullaksi yllättävällä tavalla.

– Jätteet käsitellään maitohappokäymisen avulla. Parin viikon kuluttua ne laitetaan jatkokypsymään niin sanottuun multatehtaaseen, eli mullalla peitettynä saaviin tai sulan maan aikana vaikka maakuoppaan.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 9.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy