Toimittaja: Kari Kaulanen

Keskikoulu on käyty. Joukko on huvennut, koska osa on lopettanut, osa saanut ehdot tai jäänyt luokalle. Kaisa Vuopio eturivissä vasemmalla, hänen vieressään Kerttu Syväniemi. Tiesmaalla on kädessään appelsiini. Luokkakuvat Kaisa Ahvenjärven albumista.

PELLO – Oli tiistai, 18. helmikuuta vuonna 1969. Pellon yhteiskoulun rehtori Erkki Tiesmaa piti päivän ensimmäistä oppituntia puupuolen alakerran. Kesken tunnin hän ilmoitti yllättäen, että hänen on soitettava tärkeä puhelu ja poistui luokasta.

Käytävällä kulutti aikaansa kaksi toisen luokan oppilasta, Eero Ylitalo ja Pentti Juuso. Heillä oli ensimmäinen tunti vapaata, mutta ympäristökyläläisinä he olivat tulleet koulukyydin mukana ja viettivät vapaatunnin koululla.

Pojat säikähtivät, kun näkivät rehtorin tulevan luokasta heitä kohti. Tämä ei kuitenkaan kiinnittänyt heihin mitään huomiota.

Myös lehtori Paavo Peuralla oli sen aamun ensimmäinen tunti vapaata. Kun hän saapui koululle ja avasi ulko-oven, hän löysi Tiesmaan makaamassa selällään rehtorinkanslian oven edessä.

Peura otti nopeasti Tiesmaan tekohampaat pois, löysytti solmiota ja soitti ambulanssin, jonka kyydissä lähti myös sairaalalle.

Lääkäri oli ulkona vastassa. Hän raotti Tiesmaan toista silmäluomea ja totesi lyhyesti: ”Selvä tapaus.”

Vaikka Tiesmaan tiedettiin sairastelleen, hänen kuolemansa oli järkytys niin koululle kuin koko pitäjälle ja myös sen ulkopuolelle. Koululaiset saivat vapaapäivän, mutta siitä tuskin kukaan iloitsi.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivuilta 2-3.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy