Toimittaja: Kaisu Niska

Simo Rousu ja Juha-Matti Konttaniemi juttusilla keminmaalaisen Markku Hotin kanssa.

YLITORNIO – Viime sunnuntaina oli kirkonkylälle suuntautuvan kauppareissun yhteydessä mahdollisuus tutustua yhdistykseen, joka jäsenjärjestöineen toimii varsin aktiivisesti myös Lapissa. Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) toimii valtakunnallisena vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen yhteistyöjärjestönä. MPK:n ainakin ylitorniolaisittain tutuimpia jäsenjärjestöjä ovat valtakunnalliset Reserviläisliitto sekä Reserviupseeriliitto ry.

Muita MPK:n jäsenjärjestöjä ovat muun muassa Maanpuolustusnaisten Liitto, Naisten Valmiusliitto, Sotilaskotiliitto, Suomen Metsästäjäliitto sekä Rauhanturvaajaliitto. Henkilöjäseniä yhdistyksellä ei ole.

Vuoden 2007 loppuun saakka MPK:n tehtäviä hoiti tavallinen rekisteröity yhdistys Maanpuolustuskoulutus ry, mutta kun laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta astui voimaan vuoden 2008 alusta, yhdistys muuttui julkisoikeudelliseksi Maanpuolustuskoulutusyhdistykseksi.

MPK:n Pohjois-Suomen alueen apulaispiiripäällikkö Antti Tölli sekä ylitorniolaiset Simo Rousu ja Juha-Matti Konttaniemi olivat sunnuntaina paikalla kertomassa MPK:n toiminnasta ja koulutuksista samoin kuin reserviläisten ja reserviupseerien toiminnasta Ylitorniolla.

MPK järjestää noin 2000 kurssia vuosittain ja koulutuksiin osallistuu vuosittain noin 50 000 henkeä. Toiminnassa on mukana 2800 vapaaehtoista kouluttajaa ja toimijaa.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 10.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy