Toimittaja: Kaisu Niska

Ensimmäisen puheenvuoron maaseutuklusterista käytti projektipäällikkö Tanja Häyrynen.

YLITORNIO – Lapin liiton Maaseutuklusterin viestintä -hanke rantautui kuntakierroksellaan toissa viikolla Ylitorniolle saakka. Kaikille avoimessa kuntapäivän infotilaisuudessa oli mukana runsaasti hankkeen asiantuntijoita, joita kuulemaan ja keskustelemaan oli saapunut myös Ylitornion kunnanvaltuuston jäseniä sekä maaseutualan yrittäjiä.

Kunnanjohtaja Tapani Melaluoto totesi tervehdyspuheessaan, että Ylitornion kuntastrategiassa on alkutuotanto määritelty yhtenä kunnan toiminnan painopisteenä.

– Vahva tavoitteemme on, että tämä näkyy myös kunnan toiminnassa, ja kyllä se näkyy. Ylitornion kunta toimii isäntänä Ylitornio-Pello-Kolari -alueen maaseutuviranomaistehtävissä. Kunta isännöi myös lomituspalvelutoimintaa Tornionlaaksossa Torniosta Muonioon ulottuvalla alueella. Ensi vuoden alusta toiminta laajenee kattamaan myös Tervolan kunnan isännöimän lomitusalueen. Sen jälkeen lähes 70 prosenttia maakunnan lomituspalveluista järjestetään täältä Ylitorniolta käsin, Melaluoto kertoi.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 9.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy