Toimittaja: Kari Kaulanen

Kunnanjohtaja Eero Ylitalo jakoi laulajille kiitokseksi punaiset ruusut.

PELLO – Noemi Lehkosen yksinlaulajat esiintyivät viime keskiviikkona jo perinteeksi muodostuneessa konsertissa. Tällä kertaa teemana olivat lappiaiheiset laulut.

Aivan ensimmäiseksi on nostettava hattua pellolaisille siitä, että he kokoontuivat jälleen monikymmenpäisenä joukkona kuuntelemaan paikallisten laulajien esityksiä.Yleisö pääsi ensimmäisenä myös itse ääneen, kun Lapin kesä laulettiin yhteislauluna.

Varsinaisen konsertin aloitti lähiaikoina kahdeksan vuotta täyttävä Edit Harila, joka valloitti kuulijat lauluilla Kotka ja Lapin lumous. Jälkimmäinen, Satu Kreivi-Palosaaaren ja Jari Vanhan yhteistyönä syntynyt laulu ei ole kaikkein helpoimmasta päästä, mutta Edit selvitti sen hienosti.

Hieman vanhempi, hattupäinen Onni Severi Saarenkangas jatkoi kehottamalla Juokse kellokas. Onnin toinen kappale oli vanha tuttu tarina Lapin pojasta.

Aino Kelan ohjelmistossa olivat Souvareiden tutuksi tekemä valssi Rakkaus Lappiin sekä Palosaari–Vanha tuotantoa oleva Lapin värit.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 7.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy