Toimittaja: Kari Kaulanen

Osumien tarkistusvaiheessa riitti vilskettä.

PELLO – ”Pello on tunnettu urheilupitäjä, johon on tullut niin olympiakultaa kuin maailmanmestaruuksia”, kunnanjohtaja Eero Ylitalo muistutti tuodessaan junioreiden tauluammunnan Suomen mestaruuskisoihin kunnan tervehdyksen. Hän ampui myös avausnuolen ja osui neloseen. Ei hassummin aloittelijalta.

Pellolaista kulttuuria aamuun toi mieskuoro Lankomiehet kajauttamalla Suomen laulun ja Maamme-laulun.

– Sää on sellainen kuin tilattiin, Länsirajan Jousiampujien puheenjohtaja ja kilpailunjohtaja Marko Suomalainen sanoi avatessaan kisat.

Toden totta, sää säilyi poutaisena koko päivän. Tosin pohjoisesta lähestyi iltapäivällä uhkaavan musta pilvirintama, mutta sekin katsoi parhaaksi hävitä Ruotsin suuntaan.

Koko juttu Meän Tornionlaakson sivulla 16.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy