Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Tarja Ylitalo näkee jo valoa pandemian jälkeen.

PELLO – Suomi on ollut kiinni yli vuoden lukuunottamatta viime kesän helpotuksia koronarajoituksissa.

Ajanjakso on ollut erityisen pitkä luovan alan ihmisille ja yhteisöille. Pitkään harjoitelluista ja sovituista esiintymisistä on pitänyt luopua, eikä tilanteen kehittymisestä ole varmuutta.

– Kuoroni on elämäni tarkoitus. Minun sieluni on kipeänä, kuoronjohtaja ja yksinlaulun opettaja Noemi Lehkonen suree pandemia-rajoitusten vaikutusta.

Harjoittelua tekniikkaa hyväksikäyttäen

Lehkonen painottaa, ettei Revontulet-kuoro ole suinkaan luopunut kokonaan toivosta, vaikka tilanne muistuttaakin ”porkkanasta valmistettua kahvia”.

Kuorolaiset voivat harjoitella tekniikkaa hyväksikäyttäen. He istuvat koneidensa ääressä kotona ja laulavat mikrofoniin. Toiset pystyvät osallistumaan netin välityksellä harjoituksiin.

Lehkonen odottaa aikaa, että Pellossakin kuoro voisi kokoontua harjoituksiin kuuden hengen ryhmissä.

– Ei ole hyvä, että näin hyvä kollektiivi seisoo tekemättä mitään.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 15.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?