Toimittaja: Minna Siilasvuo

Regina Savolainen ja Rauha Turunen laskivat kunnanjohtajavaalissa annetut äänet.

YLITORNIO – Ylitornion valtuustossa elettiin maanantaina jännittäviä hetkiä, kun kuntaan valittiin uusi kunnanjohtaja. Ensimmäisen kannatuspuheenvuoron käytti Regina Savolainen (kesk), joka esitti tehtävään Maija Pihlajamäkeä.

– Tullessaan sisään haastatteluun hän otti tilan haltuunsa varmalla käytöksellään ja laajalla yhteiskunnallisella tietämyksellään. Hän on yhteiskuntatieteiden maisteri, mutta hänellä on myös johtamistutkinto. Lisäksi hän on työskennellyt kunta- ja maakuntasihteerinä kunta-asioiden valmistelussa. Kannatan häntä.

Erkki Kumpula (kesk) kannatti Savolaisen esitystä todeten Pihlajamäen vaikuttavan parhaalta valinnalta. Tommi Knuuti (vas) oli samaa mieltä, ja arveli Pihlajamäen olevan pätevin kunnanjohtajan tehtävään.

Eero Jaako (sd) puolestaan esitti kunnanjohtajan virkaan Ylitornion kunnan teknistä johtajaa Jarmo Jaakoa perustellen esitystään muun muassa sillä, että tekninen osaaminen on tulevaisuudessa tärkeässä roolissa, kun tehtäviä siirtyy kunnilta maakunnalle.

– Hänellä on pitkäaikainen kokemus johtotehtävistä johtoryhmän jäsenenä ja hän tuntee taatusti kunnan toiminnat.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 6.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?