Toimittaja: Minna Siilasvuo

Emilia ja Paulus halusivat uuteen kotiinsa tunnelmallisen takan. Se tuo talvella mukavaa lisälämpöä, mutta maalämpö on talon varsinainen lämmitysmuoto.

TORNIONLAAKSO – Ylitorniolla, Ainiovaaran rinteessä, on tekeillä jotakin harvinaista: nuoripari rakentaa itselleen uutta omakotitaloa. Emilia Alasalmi ja Paulus Kariniemi eivät pelkää mörköjä, vaan suuntaavat rohkeasti kohti tulevaisuutta.

Uuden talon rakentaminen ei ollut pariskunnalle välttämättömyys, vaan aluksi harkittiin muitakin vaihtoehtoja.

– Emme oikein löytäneet sellaista, mikä olisi ollut itselle mieluinen, Paulus toteaa.

– Myytävänä olevat talot olivat pääasiassa sellaisia, että ne olisivat vaatineet remonttia, jotkut aika suurtakin. Halusimme omannäköisen kodin, Emilia jatkaa.

Harkittuaan asiaa joka kantilta nuoret päätyivät ostamaan muuttovalmiin talopaketin, johon tehtiin heidän toiveidensa mukaan pieniä muutoksia.

Oikeisiin töihin

Talopaketista oli tehty ehdollinen sopimus: kauppa tehdään, jos saadaan ostetuksi tontti, saadaan asuntolaina ja rakennuslupa. Se hetki koitti huhtikuun alussa. Kun päätös kaupoista oli tehty, alkoi tapahtua. 

Tontti valittiin useasta vaihtoehdosta sillä perusteella, että jäähalli on lähellä, samoin päiväkoti ja koulut. Jos niitä vaikka sattuu tarvitsemaan...

Kun tonttikauppakin oli tehty – itse asiassa Emilia ja Paulus ostivat kaksi vierekkäistä tonttia – päästiin käsiksi ”oikeisiin” töihin.

– Toukokuun lopussa tontilta kaadettiin puut ja kesäkuun lopulla aloitettiin maatyöt. Niihin me osallistuimme itsekin, mutta muuten ammattilaiset ovat hoitaneet hommat rakennuksella.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 7.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?