Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Pantsarin tila on lähtenyt aktiivisesti pilotoimaan uusia menetelmiä vähentää maatalouden hiilijalanjälkeä.

RUUHIJÄRVI – Ihmisen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat jatkaneet kasvuaan noin 1,5 prosentilla vuosittain.

Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomessa vuoden 2019 kasvihuonekaasupäästöt tosin vähenivät noin kuusi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Valtaosa päästöistämme on lähtöisin energiasektorilta. Maatalouden osuus kokonaispäästöistä on reilu kymmenesosa. 

Kokonaisuudessaan maatalouden päästöt ovat pysyneet vuosia samalla tasolla.

EU:n maatalouspolitiikan linjaus

Suomen EU:sta saamista jäsenmaksun vastineista maatalouden osuus on yli 60 prosenttia. Siten yhteisellä maatalouspolitiikalla on iso merkitys myös oman maamme ratkaisuihin.

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka seuraavalle kuusivuotiskaudelle on silausta vaille valmis.

Suomelle uudistus ei merkitse suuria muutoksia.

Jäsenmailla on jatkossa mahdollisuus toteuttaa kunnianhimoisempaakin ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa, mutta uudistuksesta puuttuvat sille selkeät vaatimukset ja arviointikriteerit.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 10.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?