Toimittaja: Minna Siilasvuo

Rajavartijat tarkistivat Suomeen tulijoiden henkilöpapereita Aavasaksan raja-asemalla keskiviikkoaamuna.

TORNIONLAAKSO – Tornionlaakson kunnissa on suhtauduttu kahtalaisin tuntein valtiovallan aikeisiin sulkea Suomen ja Ruotsin välinen raja. Pellon kunnanjohtaja Eero Ylitalo toteaa, että ensimmäinen tunne suunnitelmasta kuulemisen jälkeen oli pettymys.

– Ainahan se tuntuu ikävältä, kun menetetään jotakin sellaista, mitä ollaan saavutettu. Täytyy kuitenkin sanoa, että kun tilanne näissä kahdessa maassa on se mikä on, ja rajaseutu joutuu toimimaan puskurina maiden välillä ja ottamaan vastaan kaikki heijastusvaikutukset, minulla kyllä riittää ymmärtämystä tälle toimenpiteelle.

Ylitalon mielestä tornionlaaksolaisten tulee kestää rajan sulkeminen, ja se myös voidaan kestää kaavaillun kuukauden ajan.

– Emme me voi olla niin itsekkäitä, vaikka menetämmekin kovalla työllä saadun rajayhteisöedun. Tilanne on kuitenkin tällä hetkellä se, että korona jyllää esimerkiksi Haaparannalla, mikä on nyt tällä hetkellä kaikkein selvin ja suurin ilmentymä. Ymmärrän, että on aika vaikea lähteä jakamaan Tornionlaaksoa, vaikka muualla tilanne ei ole niin akuutti kuin Torniossa.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 6.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?