YLITORNIO – PELLO – Mennyttä vuotta leimasi koronapandemia ja sen mukanaan tuomat suuret muutokset. Alkanutta vuotta katsotaan kunnissa valoisammin mielin ja toivein. Kysyimme muutamilta kunnan työntekijöiltä ja päättäjiltä, millaisena mennyt vuosi näyttäytyi heidän omassa työssään. Tiedustelimme myös, millaisin ajatuksin he aloittavat uuden vuoden ja ovatko he kenties tehneet uudenvuodenlupauksia.

Kunnanjohtaja  Tapani Melaluoto

1. Vuosi 2020 oli täysin ennalta arvaamaton. Vuoden alussa emme vielä tienneet, mitä oli tulossa. Oma työni niin kuin monien muidenkin työ muuttui kevään aikana totaalisesti. Maaliskuusta alkaen olemme joutuneet jokainen päivä miettimään, suunnittelemaan ja toteuttamaan koronaan varautumista ja torjumista.

Koronapandemia on vaikuttanut tavalla tai toisella lähes kaikkien kunnan palvelujen järjestämiseen. Se on ollut iso työ, josta olemme selvinneet hyvin. Siitä kuuluu suuri kiitos erityisesti kunnan henkilöstölle. Myös muut kuin kunnan toiminnat, esimerkiksi yritykset ovat olleet suuren haasteen edessä. Muun muassa kunnan yrityspalvelun työ on keskittynyt suurelta osin koronatukien hakemiseen liittyvään työhön.

2. Ajattelen tulevaa vuotta myönteisin ajatuksin. Koronapandemia tullaan selättämään ja palaamme normaalimpaan menoon.

Kulunut vuosi on ollut vaikea, mutta toivon, että kokemamme uusi tilanne jättää myös hyviä jälkiä ja käytäntöjä elämäämme. Esimerkiksi työnteko ei palaa entiselleen. Etätyön tekeminen ja digitaaliset taidot ovat jo muuttaneet tapaamme toimia.

Ylitornion tulevaisuuden näen hyvänä. Ylitorniolla on paljon asioita ja menestystekijöitä, joiden varaan tulevaisuutta voidaan rakentaa.

3. Olen tehnyt jo hyvissä ajoin viime syksynä lupauksen, että työurani kuntatyössä päättyy tulevana keväänä ja se lupaus tulee varmasti pitämään.

Kunnanjohtaja Eero Ylitalo

1. Kulunut vuosi on näyttäytynyt kunnanjohtajan arjessa historiaan jäävänä koronavuotena. Epävarmuuden ja pelon lisäksi sillä on ollut myös työllistävä vaikutus. Rajoitusten kiihdyttämän digiloikan heijastusvaikutuksena palaverien määrä lisääntyi huomattavasti. Aikaisemmin matkoihin käytetty aika täyttyi etäpalavereilla. Se oli sinällään tervetullut ja toivottavasti pysyväksi jäävä muutos työelämään, mutta palaverien määrää per työpäivä on syytä rajoittaa.

Muilta osin vuosi oli kehittämisen ja edunvalvonnan vuosi. Saimme liikkeelle useita asumisviihtyvyyttä lisääviä hankkeita. Edunvalvonnan osalta saimme palkinnon joulun alla, kun Vihreän Pysäkin liikennejärjestelyihin myönnettiin rahoitus.

Historiaan jäävä merkkitapaus päättyvältä vuodelta on luonnollisesti uuden upean ”Meän opinahjon” valmistuminen. Se on yksi Pellon kunnan historian merkittävimmistä investoinneista, joka kertoo päättäjien luottamuksesta tulevaisuuteen. 

Vuoden aikana Pello julistautui virallisesti Suomen kalastuspääkaupungiksi. Sainkin Lotvosen Eskolta huumoripitoiset onnittelut kohoamisestani kaupunginjohtajien joukkoon.

2. Tulevaa vuotta aloittelen toiveikkain mielin. On perusteltua toivoa yleisellä tasolla siitä parempaa kuin edeltäjänsä. Kunnan kehittämistyö jatkuu aktiivisena. Meillä on muutamia erittäin lupaavia verkkoja vesillä, joita toivon pääsevämme kokemaan jo kesän korvilla. 

Talouden osalta lähdemme odotusarvolla, että se toteutuisi noin 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäisenä. Se tarkoittaisi, että mikäli päättyvän vuoden talous toteutuu odotetusti, pystymme alkavan vuoden jälkeen kattamaan taseeseen kertyneet alijäämät. 

Alkava vuosi on mielenkiintoinen meillä Pellossa myös SOTE-palvelujen kehittämistyön osalta. Olemme tehneet aktiivisesti selvitystyötä palvelujen tuotantotapojen ja toimintamallien kehittämisessä. Tavoitteenamme on, että päättäjät pääsevät kevään aikana tekemään mahdollisesti pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia merkittäviä päätöksiä.

Vuosi 2021 on myös kunnallisvaalien vuosi. Kannustan kaikkia pellolaisia, joilla on kiinnostusta ja halua olla kehittämässä kotikuntaamme, asettumaan ehdolle vaaleissa. Pellolainen päätöksentekokulttuuri on kehittynyt erittäin myönteisesti. Kun tulevissa vaaleissa valtuutettujen määräkin kasvaa, olen hyvin luottavainen, että tuleva valtuusto ja sen valitsemat toimielimet profiloituvat entistä enemmän yhteisten asioiden eteenpäin viejinä. Ne antavat takuuvarmasti omaa aikaa ja osaamistaan sen eteen, että voimme elää todeksi Pellon kunnan uuden strategian johtoajatuksen ”Elethään hyvää elämää, ja olhaan ylpeitä Pellosta ja pellolaisuuesta.”

3. Pellon kunnan hiljattain hyväksytyssä kuntastrategiassa juoksee punaisena lankana myönteisyys ja kannustavuus. Strategian viesti on se, että mielikuvan Pellosta ja pellolaisuudesta luomme me pellolaiset. Kunnanjohtajana lupaan olla yhtenä vahvana toimijana tuossa myönteisen mielikuvan kehittämistyössä sekä viestinnän että erilaisten tapahtumien avulla. 

Tornionlaakson Neuvoston hallituksen puheenjohtajana lupaan tehdä kaikkeni, että Tornionlaakso profiloituisi kaikissa kolmessa maassa alueena, jossa yhteistyöllä voitetaan vaikeimmatkin haasteet. Koronan sulkemat rajat ovat antaneet meille kaikille muistutuksen siitä, kuinka hieno ja arvokas on avoin raja. Hyödyntäkäämme sitä entistä paremmin sitten kun rajavartioston joukot poistuvat.

Henkilökohtainen lupaus ja tavoite on vuoden aikana taittaa työmatkaa kävellen, hiihtämällä ja luistelemalla yhteensä vähintään 1000 kilometriä. Päättyvänä vuonna kilometrejä kertyi 860.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivuilta 6-7.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?