Toimittaja: Minna Siilasvuo

YLITORNIO – Nuorkan toiminnassa on tapahtunut viime aikoina suuri muutos. Nuorkka on auki arki-iltapäivisin yhdestä viiteen ja tiistaisin seitsemään saakka. Kolmasluokkalaiset ja sitä vanhemmat voivat tulla sinne suoraan koulusta.

– Nuorkalla saa välipalan ja läksyjä tehdään yhdessä. Moni tulee koulusta välipalalle ja jatkaa siitä sitten omiin harrastuksiinsa: musiikkitunneille, urheilukerhoihin tai muihin iltapäiväkerhoihin. Tiistaina Nuorkalla on kokkikerho, ja silloin siellä on säpinää, Ylitornion kunnan vapaa-aikajohtaja Laura Kantomaa kertoo.

Kunnan tarjoamaa palvelua käyttää arkipäivisin 40–50 lasta, ja lisää havitellaan.

– Haaveilemme siitä, että koululaisia kuljetettaisiin koulupäivän jälkeen Nuorkalle myös Kaulirannasta, jopa Mellakoskelta ja Raanujärveltäkin. Kaulirannasta kuljettaminen saattaisi onnistuakin, kun matka ei ole kovin pitkä.

Harrastukset paketoidaan koulupäivän kylkeen

Nuorkan iltapäivätoiminnalla on selkeä tavoite. Kun vanhemmat tietävät, että lapsilla on turvallinen ajanviettopaikka eikä nälissäänkään tarvitse olla, yksi huolenaihe on poissa mielestä.

– Oma toiveeni on, että lasten harrastukset voitaisiin liittää koulupäivän kylkeen, ja he voisivat mennä harrastusten jälkeen kotiin suunnilleen samaan aikaan kuin vanhemmatkin. Illalla ei tarvitsisi enää lähteä minnekään.

Jenny Lakkapää, Laura Huhta ja tarvittaessa myös Hanna Piuva paimentavat iloisia vilkereitä ja pitävät sopivan tiukkaa kuria. Baaritiskiltä ei osteta mitään ennen kuin välipala on syöty! Nuorkalle on mukava tulla koulun jälkeen, kun välipala odottaa valmiina.

– Jenny leipoo välillä sellaisia herkkuja, että nenä alkaa vipattaa jo ovella! On ollut ilo huomata, että lapset löysivät nopeasti tiensä Nuorkalle. Biljardi on ikisuosikki, mutta sählyottelu houkuttelee melkein kaikki mukaan, ja tietysti täällä kuunnellaan myös paljon musiikkia, Laura Kantomaa selvittää.

Ensin läksyt, sitten leikki

Vuodenvaihteessa on luvassa taas uutta, sillä AVI on myöntänyt Ylitornion vapaa-aikatoimelle hankeavustuksen koulunuorisotyötä varten. Koululla on tehty nuorisotyötä aiemminkin, mutta ei yhtä järjestelmällisesti kuin tammikuun alusta.

– Puolet Jenny Lakkapään työajasta menee ensi vuonna koulunuorisotyöhön, ja hän käy säännöllisesti myös Raanujärven, Mellakosken ja Kaulirannan kouluilla. Meillä on tehtynä tosi hyvät suunnitelmat tätä varten.

Laura Kantomaa muistuttaa, että myös iltapäivänuorkka on eräänlaista koulunuorisotyötä, sillä se toteutetaan tiiviissä yhteistyössä koulun kanssa.

– Nuoret ovat tyytyväisiä siitä, että saavat mennä koulun jälkeen Nuorkalle hengailemaan kavereitten kanssa. Jenny saa ensimmäisenä kuulla, miten koulussa on mennyt. Varsinkin pienimmät koululaiset tekevät ensin tähdellisesti läksyt ja osallistuvat sitten peleihin ja leikkeihin. Nuorkalle on selkeästi tarvetta!

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy