Toimittaja: Minna Siilasvuo

Reijo ja Juha Alapuranen esittelevät vanhaan käräjäsaliin tehtyä kaksiota, jossa ovat seinät lavealla ja katto korkealla.

YLITORNIO – Ylitornion kylänraitilla on naulattu ja naputettu kuluneen kesän aikana varmaan enemmän kuin vuosiin. Myös vanha oikeustalo on ollut muutoksen kourissa, mutta nyt kaikki on valmista.

– Itse asiassa oikeustalo on uusimpia rakennuksia Alkkulanraitin varrella, sillä tämä on valmistunut niinkin myöhään kuin vuonna 1992, Reijo ja Juha Alapuranen kertovat.

Rakennuksessa on ollut muun muassa työvoimatoimisto, ja siinä istuttiin aikoinaan myös käräjiä. Alapurasen veljesten omistama Rajakiinteistöt Oy osti rakennuksen valtiolta toistakymmentä vuotta sitten, kun käräjäoikeus lopetti toimintansa Ylitorniolla.

– Rakennus on ollut lämpimänä, mutta tyhjillään. Lähinnä sitä on käytetty varastotilana.

Lue lisää Meän Tornionlaakson näköislehdestä sivulta 12.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy